Mielensäpahoittajan Suomi
Loistavaa tekstiä ja loistavaa näyttelemistä
En ole koskaan Tuomas Kyrön tekstejä lukenut. Mielensäpahoittaja toki tuttu jo pelkästään ilmiönä, mutta elokuvankin olen ihan tietoisesti näyttelijävalintojen takia skipannut. Tämänkin näytelmän meinasin ohittaa, mutta ihana avecini vaati ensi-iltaan menoa. Ja onneksi menin. Sain nauraa ja myös itkeä.
NÄYTELMÄ KERTOO Itsensäpahoittajasta, hänen läheisistään, lapsistaan ja ympärillä tapahtuvista asiosta, no jos nyt ei ihan sata vuotisen Suomen kunniaksi, niin ainakin melkein yhtä monta vuotta historiaa.
Näytelmässä nähdään Lenin, Kekkonen, Suomen sodat, huikea sotahevonen Jukka, kännykät, elämää, metsää, puuta, puusuksia, Curt ”Kurre” Lindström ja jopa Mika Myllylän romahdus. Ja kaikki tämä yhden miehen näkökulmasta. Mielensä pahoittaen.
Näytelmä kertoo myös meistä miehistä, miehisyydestä, ennenkaikkea puhumattomuudesta, ja siitä saatanallisesta asiasta mitä kutsutaan Suomalaiseksi sisuksi.
TEKSTI ON ihan täydellisen nerokas. Katsoja saa nauraa, mutta myös itkeä. Mutta Kyrön huikea teksti ei olisi mitään ilman mahtavia näyttelijöitä.
Kaikki kolme Mielensäpahoittajaa kaikissa kolmessa ikäluokassa olivat ihan perkeleellisen hyviä. Raimo Grönberg vanhimpana tekee tarkkaa ja sellaista ”vanhemman miesnäyttelijän täydellistä rooliinsa antautumista”. Jyrki Mänttäri keski-ikäisessä roolissaan kaikessa elastisuudessaan ja verbaalisessa lahjakuudessaan on täydellinen valinta rooliin. Ja nuorin Mielensäpahoittaja näin ensi-illassa oli lapsinäyttelijänä ihan mainio tapaus.
Chike Ohanwe teki upean roolisuorituksen maahanmuuttaja Alina. Täytyy kyllä sanoa, että roolivalinnat kaikkia näyttelijöitä myöten olivat nappiosumia. Esimerkkeinä Jaana Oravisto, Suvi-Sini Peltola ja Severi Saarinen. Muitakaan väheksymättä.
Ohjaaja Tiina Puumalainen, lavastaja pukusuunnittelija Teppo Järvinen ja valosuunnittelusta vastaava Eero Auvinen ovat jo sellainen kolme muskettisoturia, että heidät voisi jopa jättää mainitsematta. Sanotaan nyt vain, että jälleen kerran tuo kolmikko tukee täydellisesti toisiaan.
Mielenkiintoisinta oli seurata ensi-iltaa itse herra kirjoittajan vieressä. Hänen käkätyksensä ja hihittelynsä tarttui hienosti ainakin meikäläiseen. Ja varmaan on hieno kunnia ja jännittävä asia nähdä oma teksti livenä.
Mainio näytelmä, visuaalisesti kaunis, hieno rytmitys ohjauksessa. Miltei täydellinen, meille suomalaisille mielensäpahoittajille. Kerrankin näytelmä, josta moni suomalainen mies varmasti nauttii ja samalla jopa punastuu.
