Tom of Finland

Raju ja koskettava kuvaus aikanaan liiankin aliarvostetusta taiteilijasta

Nyt kun Touko Laaksosen, eli paremmin taiteilijanimellä Tom of Finlandin salskeat uroot koristavat kahvipaketeista lakanoihin ja postimerkkeihin, aika on mitä otollisin tähän elämänkerralliseen elokuvaan. Mitä ilmeisemmin kansainvälinen huomiokin on taattu. Rahoitusta elokuvalle etsittiin ja kerättiin vuosia. Hienoa, että tämä elokuva tehtiin. Vaikka se ei olekaan täydellinen, siinä on kuitenkin niin hieno fiilis koko ajan, että oli pakko antaa neljä tähteä.

ELOKUVA ALOITTAA tarinansa parikymppisestä miehestä jatkosodan melskeessä. Homoseksuaalisuus on kiellettyä ja seuraa etsitään Tähtitorninmäen puskista. Mies piirtää meille kaikille tuttuja kuvia, Suomi ahdistaa, vapaalta tuntuvassa Berliinissäkin Touko (Pekka Strang) joutuu vaikeuksiin.

Lopulta hän löytää sielunkumppaninsa nuoresta Veli (Lauri Tilkanen) nimisestä pojasta. Tämä kehottaa jatkamaan piirtämistä ja lähettämään töitä Amerikkaan. Sieltä Touko saakin taiteelleen vastakaikua ja löytää oman ihailijakuntansa Kalifornian vapaasta ilmapiiristä.

Elokuva päättyy 80-luvulle. Aids kaataa homoväestöä ja homovastainen ilmapiiri nostaa taas päätänsä, mutta Tom of Finland ei aio luovuttaa, vaan jakaa taidettansa kaikille.

ELOKUVAN KOMAPASTUSKIVI on käsikirjoitus. Se on välillä turhankin ailahteleva ja välillä kohtaukset ovat ylipitkiä. Painotukset ovat hieman oudoissa asioissa. Mutta samalla käsikirjoitus kuitenkin panostaa ihmisiin ja heidän suhteisiin kauniisti. Koskettavasti, mutta myös rankasti, niin että katsomossa joutuu puremaan huultaan.

Ilmeisesti leffan budjetti ei ole ollut kovinkaan suuri, ja se näkyy monin paikoin. Eräänlaisena halpuutena, sekä varsinkin joidenkin kohtien liiallisena lavastuksellisuutena. Varsinkin joukkokohtauksissa.

Ajankuva seuraa läpi elokuvan hienosti ja tarkasti tunnelmaa.

Hildur Guónadóttir ja Lasse Enersen ovat loihtineet taustalle kauniin jousisoitin painotteisen musiikkimaailman.

Tilkanen ja Jessica Grabowsky (Toukon pikkusiskona) tekevät hyvät roolit. Taisto Oksanen on mielettömän hyvä seksuaalisuutensa salaavana diplomaattina, ja kohtaus missä hän on päättänyt parantua sairaudestaan, on yksi elokuvan sydäntäraastavimmista kohtauksista.

Leffan päätähtenä Strang ansaitsee kannuksensa, tai vaikkapa koppalakkinsa. Hänen roolityöskentelyä on huikean hienoa seurata parikymppisestä nuorukaisesta harmaantuvaksi taiteilijaksi. Jussipatsaan arvoinen suoritus todellakin.

KAUNIS ELOKUVA, mutta myös tavattoman surumielinen. Miten paskamainen maailma on ennen ollut. Ja valitettavasti seksuaalivähemmistöt vielä tänäkin päivänä ovat joissain maailmankolkissa rikollisia ja sairaita.

Jokaisen meidän tulisi katsoa tämä elokuva, ja tajuta mistä rakkaudessa on kyse.

Hienovarainen kertomus hienosta taiteilijasta.