Kong: Pääkallosaari

Eläinkunta höykyyttää tyhmiä ihmisiä, jotka ryntäävät aseet tanassa rikkomaan salaisen saaren tasapainon

Tässä on loistava esimerkki täydellisen hyvästä ja huonosta, aivot narikkaan elokuvasta. Se lainailee teemoja Jurassic Parkeista, Pimeän Uhka ja Predators elokuvista. Tehosteet ovat hienoja, käsikirjoitus aikamoista kuraa, dialogi pääosin kamalaa ja isoja nimiä kehnoissa rooleissa.

JOUKKO sotilaita ja tiedemiehiä lähtee tutkimaan salaperäistä saarta, joka armon vuonna 1973 on juuri löydetty sateliittikuvista. Heti alkuun he törmäävät helikopterisaattueellansa saaren kuninkaaseen, jättiläisgorilla Kongiin.

Tokihan poloiset typerät ihmiset aloittavat samantien räiskimään aseillaan. Tästä ei Kong paljoa riemastu, ja kohta kaikki kopterit on pudotettu pitkin poikin viidakkoa.

Kourallinen aseistettuja ihmisiä alkaa etsimään toisiaan ja suuntaamaan kohti sovittua kohtaamispaikkaa, mistä heidät tullaan kolmen päivän päästä noukkimaan turvaan.

Alkaa kunnon selviytymistaistelu, sillä Kong ei todellakaan ole suljetun saaren ainoa jättimäinen olio. Tehostenikkarit vyöryttävät eteemme monenmoista ällötys oliota.

Lopulta ilmenee, että luonnontasapainoa ei kannattaisi ihmisten järkyttää, sillä Kongillakin on oma luontainen vihollisensa, joka nyt nousee onton saaren syvyyksistä riehumaan ja siinä sivussa pienentämään entisestään tutkimusmatkailija joukkiota.

TÄLLAISESTA elokuvasta nauttii, kun osaa antaa sen vaan vyöryä ylitseen viihteenä. Käsikirjoitus on periaatteessa hyvä ja mielikuvituksellinen, mutta samalla hirveää shittiä. Dialogia kuunnellessaan purskahtelee vähän väliä nauramaan. Hyvät näyttelijät menevät hukkaan tekstiä kuunnellessa ja ohuitakin ohuempia roolihahmoyritelmiä katsellessa.

Tehosteet ovat huikeat. Varsinkin lopun taistelu, kun kaksi kovaa ottavat toisistaan mittaan, saa liimautumaan penkkiin. Huumoriakin löytyy, osa kylläkin tahatonta.

Täydellistä hyvälaatuista roskaviihdettä.