Life

Limaklöntti – seitsemäs matkustaja

Scifikauhu on hieno laji, jos se osataan tehdä kunnolla. Tällä kertaa mahdollisuudet olisivat näyttelijöitä myöten olleet hyvät, mutta nyt kyllä popcornit valuvat maahan.

MARSISTA saapuva luotain tuo maatakiertävälle kansainväliselle avaruusasemalle näytteen, josta löytyy elämää. Pikkuhiljaa Calviniksi ristitty solu kasvattaa itseään ja alkaa harventaa aseman väestöä. Ihan vain survival-hengessä. Siinäpä se juoni sitten olikin.

ELOKUVA lainaa hienosti seuraavia elokuvia: Alien (1979), Gravity (2013), Leviathan (1989), Deep Star Six (1989) ja Blob-valuva kuolema (1988). Hienosti ja hienosti – nimittäin jokainen noista on parempi kuin tämä kalliilla rahalla ja hyvillä näyttelijöillä pilattu tuotos.

Elokuva ei pelota yhtään, se ei edes nostata pulssia. Öttiäinen ei ole kovin kummoinen ja käsikirjoitus olisi voinut olla hyvä, mutta se kaikenkaikkiaan flopahtaa. Siinä esitellään cliffhanger-aineksia, joita ei koskaan lunasteta tai ne muuttuvat joksikin käsittämättömäksi juonenkäänteeksi.

Muutenkin elokuva tarjoaa kohtauksia, missä ei kertakaikkiaan ole päätä, eikä häntää. Katsoja joutuu penkissään pohtimaan, että mitäköhän tässä nyt niinku tapahtui?

NÄYTTELIJÄTYÖSKENTELYSSÄ ei ole mitään vikaa. Kaikki vetävät roolinsa hyvin, sikäli mikäli heikko käskirjoitus antaa mahdollisuutta. Musiikki on lainattu suoraan Gravitysta, se on hyvä asia. Vuoden pettymyselokuva. Aina kun scifikauhulta odottaa paljon, ja sitten saa tällaista kurakakkaa. Mökömökö.