Legendaarinen WWE-tähti John Cena puhuu epäonnistumisesta


WWE:stä tuttu John Cena avaa videolla sitä, miten epäonnistumiset ovat saaneet hänet kasvamaan sinuiksi itsensä kanssa. 


Osana kenkäbrändi Crocsin Come As You Are -kampanjaa showpainitähti ja näyttelijä John Cena kertoo siitä miten elämän koettelemukset ovat kasvattaneet häntä ihmisenä.

– Kun tulin kotiin ja kerroin isälleni, että muutan pois (Los Angelesiin), hän ei uskonut mahdollisuuksiini. Siihen, että olen tullut sinuiksi itseni kanssa on vaikuttanut eniten se, että olen kokenut epäonnistumisia. Aikanani ei ole ollut kovin suosittua toistaa loputtomiin mantraa: ”Ei saa luovuttaa!” Mutta niin minä elän. Se auttaa monia muitakin, ja se oikeuttaa minun olemassaoloni. Se on tehnyt minusta vahvemman ja paremman ihmisen. Se on tehnyt minusta minut, kertoo Cena kampanjavideollaan.

https://player.vimeo.com/video/205440639

Come As You Are -kampanja juhlistaa yksilöllisyyttä ja kannustaa jokaista viihtymään omissa kengissään, juuri sellaisena kuin olet. Kampanjan kasvoina nähdään Cenan lisäksi maailmantähdet Drew Barrymore, sekä näyttelijä eteläkorealainen artisti YOONA ja kanadalainen monitaituri Henry Lau.

Kampanjan verkkosivu.

 

Karri

http://www.karriharju.com

Man Made Lifestylen perustaja ja monityömies nauttii hyvästä ruoasta, muotoilusta ja tyylistä sekä popkulttuurista. Päivätyön lifestyleviestintä vaihtuu vapaa-ajalla freelance-valokuvaamiseksi.

Lue lisää