Satulinna 2017

Kesäteatteri menee juuri sopivasti revyyn ja campin puolelle

Olen aina ollut sitä mieltä, että komedialeffoja ja muita leffoja ei pitäsi arvostella samalla viivalla 1-5 asteikolla. Komedia, joka saa kolme tähteä, voisi hyvinkin saada vain yhden tähden muiden leffojen asteikossa. Sama pätee mielestäni teatteriin ja kesäteatteriin. Kumpikin on omanlaistansa puuhaa ja kaukana toisistaan. Siksipä ajattelinkin ottaa tämän kesän hieman löysentämällä kriitikon tiukkapipoani ja antaa näille tuleville muutamille kesäteatteriarvioille armoa. Kesäteatteritähteytyksen mukaan.

Ensimmäisenä pääsin katsomaan Mediapoliksen sisätiloissa esitettävää kesäteatteria, oikeastaan revyytä. Tätä esitystä ei haittaa kesäinen pakkanen tai sade, koska yleisö ja näyttelijät on ihanan viileästi suljettu sisätiloihin.

Satulinna esityksessä nuorehko joukko (Uuden päivän näyttelijöitä) siirtyy toiseen todellisuuteen. Siellä tuottaja Satu Linna ruoskii heistä esiin katsojien mielenkiinnon ylläpitäviä kyyneleitä ja paljastuksia. Kaikki henkilöt on muutettu satuhahmoiksi. On aito Lumikki, ja hänen tittelistään kamppaileva mustalaistanssijatar Esmeralda, Peter Panin poika, joka ei osaa lentää, Pinokkio, joka on jo ”aito poika” tosin nyt antisesti hänen, ööö, pippelinsä kutistuu. Sekä muutama muu hulppea hahmo. Siinähän sitten yritetään tosi-tv:tä tehdä kaikenlaisessa pyörityksessä ja kieroilussa.

Käsikirjoituksesta ja ohjauksesta ja hulppean, melkein Johnny Depp/Andy McCoy/seitsemän kääpiön Lystikäs rooleista vastaava Antti Väre on varmasti käsikirjoituksen rippeet ja ranskalaisetviivat vääntänyt Jaloviinan voimin. Sen huomaa kyllä todella lystikkäästi. Vaikka kässäri on ohut, se on tungettu täyteen niin nerokasta kielellistä ilotulitusta, että lapsi- ja vanhuskatsojat eivät varmastikaan pysy mukana tuoreissa vitseissä. Sen sijaan minä ja seuralaiseni repeilimme, jopa kiljahtelimme naurusta. Olemmehan sentään melkein keski-ikäisiä.
Mutta ikivihreät laulut saavat varmasti mummotkin hyvälle tuulelle. Ensi-illassa ei ihan taimaukset ja iskut, eivätkä laulutkaan osuneet ihan kohdalleen, mutta viis siitä, kun katsoja nauttii.

Ihanan kevyttä ja uutta. Kyllä tämä ne iänikuiset puskafarssit voittaa mennen tullen, mitä Suomen joka kirkonkylän kesäteatterit esittävät.
Lahjakkaita tv-kasvoja. Varsinkin Anette Aghazarian suurine silmineen ja helvetinmoisine korkeine korkoineen oli ilo nähdä näin myös teatteriesityksessä.

Kannattaa huomioida se, että esityksiä on vain 17.6. asti ja sekin, että esitys kestää vain reilun tunnin. Olisi tuota voinut jopa hieman pidempäänkin katsoa.

Ihanan lystikästä hömppää.