Aistien valtakunta

Pornoa, taidetta, draamaa vai pelkästään kielletty kulttielokuva? 

On huikeaa, että nyt saadaan valkokankaille remasteroitu versio reilun neljänkymmenen vuoden takaisesta, yleisöä, kriitikkoja ja varsinkin sensuuria kohahduttaneesta Japanilaisesta elokuvasta. Aika on nakertanut elokuvaa yllättävän vähän. Se on yhä ajankohtainen, shokeeraava ja kuvottavan kaunis.

Nuori palvejitar Sada saa vanhemman isäntänsä Kichizon ihastumaan itseensä niin, että siitä alkaa täydellisen seksin, jopa uuvuttavan hurja rakkaustarina. He eivät voi pitää näppejänsä ja genitaalejansa erossa toisistaan. Seksiakteja suoritetaan koko ajan, missä tahansa ja kenen seurassa tahansa. Jopa sivustaseuraajat vedetään mukaan.

KOKONAISUUS imee pikkuhiljaa kummastakin mehut. Sakea juodaan, ruokakaan ei enää maita.Pari saattaa viettää päiväkausia huoneessaan harrastaen sitä ihaninta asiaa. Lopulta mukaan tulevat rankemmat kokeilut ja kuristusleikit. Elokuvan viimeiset pari minuuttia ovatkin sitten jo elokuvahistoriaa.

Ymmärrän hyvinkin, että elokuva kiellettiin useissa maissa, ja suomessakin sitä sai esittää julkisesti vasta vuonna 1992 K-18 merkinnällä. Japanissa se on siltikin vielä kielletty.

Elokuva taiteilee veitsenterällä pornon ja taiteen välillä. Kaikki ja kaikkea näytetään suoraan. Silti elokuva on kaikessa riettaudessaan ja suorasukaisuudessaan vangitseva, eikä katsoja tunne itseään tirkistelijäksi, vaan hän tuntee seuraavansa hyvin sairasta rakkaustarinaa.Pelottavinta, loppuratkaisun myötä, on se että elokuva perustuu tositapahtumiin. Vuosi oli 1936 Japanissa. Suosittelen, että elokuvan nähtyänne, käytte myös kurkkaamassa sen Wikipedia-sivut.

Vaikka elokuva on tehty yli neljäkymmentä vuotta sitten ja sen tapahtumat tapahtuvat vuonna 1936, se ei paljoa näy. Näyttelijät, musiikki, lavastus, ihmiset, kaikki ovat sen verran ajattomia. Ja se ajatus kaikenkattavasta seksistä on vielä ajattomampi. Hurja, sopivan pervo, mutta kaunis ja hypnoottinen elokuva.

Menee siihen kastiin; että tämän katsoo kerran, ostaa omaan kokoelmaansa, mutta ei halua kuitenkaan katsoa koskaan toista kertaa, vaan pitää sen ihanan oudon sairaan fiiliksen siitä, että sen on kuitenkin nähnyt kerran.