Lauri Mäntyvaaran tuuheet ripset

Lajityypissään harvinainen suomalaiselokuva ihmettyttää ja kummastuttaa, mutta toimii

Enpä ole hetkeen nähnyt näin mielenkiintoista suomalaista elokuvaa, jota en edes osaa kategorioida. Se on sekoitus komediaa, teinidraamaa ja taide-elokuvaa. Se on outo, hauska ja mielenkiintoinen. Samalla se on kuitenkin pohjavireeltään vakava, asiallinen ja feministinen. Joko menitte sekaisin?

Niin menee katsojakin. Tämä elokuva jakaa varmasti yleisönsä kahtia. Joko sen huumoria ei ymmärrä, tai sitten vaan päätyy hihittelemään koko elokuvan ajan, niinkuin allekirjoittanut. Tyttökaksikko Heidi ja Satu uskovat vain siihen oikeaan rakkauteen, ja harrastavatkin häiden sabotoimista. Hääkimppu räjäytetään ja sulhasenryöstö onkin todellinen kidnappaus avaamaan sulhon silmät. Heidi kuitenkin ihastuu Lauri Mäntyvaaran (silmäripsiin) naiviin jääkiekko poikamaisuuteen ja menee pyörälle päästään. Lesbahtavana ystävänä Satu kannustaa asiaa, jopa lapsesta saakka olleen ystävyyden kustannuksella. Mukana kuvioissa pyörivät Heidin veli, johon Satu tuntee haastavaa vetovoimaa. Laurin äiti, joka toivoo pojalleen NHL-uraa ja muutama muukin asioita sekoittava henkilö.

Teinidraamaa vai taidetta?

Ehdottomasti kumpaakin. Ja varsin hauskaa sellaista. Ohjaaja-käsikirjoittaja Hannaleena Hauru näytti naisasiakyntensä jo palkitulla lyhärillä Säälistäjät, jossa työvoimatoimiston naiset antoivat sääliseksiä syrjäytymisvaarassa oleville työttömille miehille. Loistava komedia sekin. Loikka kokopitkään elokuvaan on haastava. Varsinkin omaan käsikirjoitukseen ja vieläpä ohjaukseen.

Eikä esikoiselokuva ihan täydellisesti toimikkaan.

Käsikirjoitus repeilee hieman. Katsojasta tuntuu, että nyt on kyllä leikkauspöydälle jäänyt jotain puuttuvia palasia. Ja turhaakin materiaalia leffassa on. Ja joitakin kohtauksia on venytetty liiankin pitkiksi. Tiivistystä olisin hieman kaivannut. Pahimpana virheenä pidän, tällaisena aina ääntämiseen tarttuvana vanhana kriitikkona kuitenkin artikulaatioon ja ihan peruselokuvan äänittämiseen. Välillä katsojana jouduin varmistamaan ruotsinkielisestä tekstityksestä, mitä näyttelijät puhuivat, koska en joko saanut selvää, tai en kuullut.

Mutta virheet sikseen

Elokuva on raikas, uudenlainen ja täysin omaa lajiansa. Tuoreet näytteijäkasvot ovat tervetulleita. Pääroolien Inka Haapamäki ja Rosa Honkonen raivaavat tietä uusille elokuvalupauksille. Se, kelle elokuva on tehty, on mysteeri. Teinielokuvana teineille tämä on ehkä liian artsua, ja vanhemmille katsojille liian teinielokuva, vaikka sen oudosta huumorista ja taiteellisuudesta pitäisivätkin.

Ehkä olen itse tällainen välimallikappale, ikiteini, joka pitää oudosta huumorista ja sopivasta oudosta taiteesta? Tämä on kikateltava elämys. Tämä elokuva ei varmasti miellytä kaikkia, mutta ne, jotka tästä kiksinsä saavat, nauttivat varmasti. Onko tämä ensimmäinen suomalainen elokuva, jonka aion hankkia omiin kokoelmiini?