Päämäärä tuntematon

Komedian mekka vetää hiljaiseksi ja vakavaksi

Tampereen Komediateatteri on tunnettu kevyistä ja hauskoista hupailuistansa. Kaikkea on puskafarsseista nähty keveisiin drag-iloitteluihin. Nyt nähdään lavalla oikeaa vakavaa draamaa, joka vetää sopivasti mielen alakuloiseksi ja pistää ajattelemaan. Sopivasti toki tuotuna Suomi 100-v teemaan.

Otetaan yksi Suomen parhaimpia, mutta ei vielä tunnetuimpia näyttelijöitä lavalle. Vyörytetään häneltä noin kaksikymmentä roolia. Taustalla käsikirjoituksineen Panu Rajala ja ohjauksesta vastaava toinen Panu, se Raipia. Ja jos aiheena on Väinö Linna, Tuntematon sotilas ja kaikki tämä yhdistettynä Komediateatteriin, keitos voisi olla jotain katastrofaalista.Onneksi tämä keitos onnistuu upeasti.

Näytelmä kertoo Väinö Linnasta, hänen sodassa kokemistaan asioista ja haamuistansa. Kauhean kova tarve purkaa kaikki paperille. Ahdistaa siivota tehdasta. Tarve olla olla oikea kirjailija on suuri. Tekstiä syntyy ja sen etenemiseen vaikuttaa, kun Linna lukee tekstiänsä muille kirjailijoille. Kuuntelupiiriin kuuluvat mm. Aladar Valmari, Veikko Pihlaja-Mäki ja Jaakko Syrjä. Tupakkaa ja kahvia kuluu, aina ei muista syödäkään, mutta kirja edistyy. Vaimo motkottaa tupakansavusta ja syömättömyydestä. Kun kirja on valmis, paineet kasvavat, kuka sen julkaisee?

Julkaisun jälkeen kirja osittain kehutaan, tyrmätään, osittain haukutaan. Mutta kuten näytelmässä käy ilmi, joskus huono kritiikki kääntyy kriitikkoa vastaan, ja kritisoitu kohde onkin yleisön suosikki. Tästä kohdasta varsinkin itse pidin, näin kriitikon näkökulmasta. Kritiikki on aina vain yhden ihmisen mielipide! Älä usko sitä! Älä uppoa siihen, luo oma näkemyksesi!

Kun kirja kuitenkin ilmestyi 1954 se ei heti noussut listoille, mutta Edvin Laine (loistava hahmo näytelmässä) teki siitä heti vuoden jälkeen elokuvan, joka ehkä aukaisi menestystarinan. Näytelmä ei kerro Linnan loppuelämää. Eikä tarvitsekaan. Tämä oli paini itsensä kanssa kohta tuntematonta. Päämäärä tuntematon. Tuntematon sotilas. Kaikkien tietämä merkkiteos.

Pieni on kaunista. Ei tarvita isoa lavastusta. Suuri Remington 10 kirjoituskone lavalla riittää. Sekä upeat videopätkät, niin historiasta kuin pääosan esittäjän esittämät monet hahmot projisointeina. Käsikirjoitus toimii ja ohjaus on jouhevaa. Varsinkin kakkos puolisko herättää tunteita katsomossa. Toki ikäihmiset kyynelehtivät jo ennen väliaikakonjakkiaan.

Tämä on yhden ihmisen show. Harvoin ensi-ilta yleisö nousee loppuaplodeissa taputtamaan seisaaltaan. Tänään nousi, ja syystäkin. Tuukka Huttunen, niin kauan kuin olen hänet suuren ison asian armosta saanut tuntea, on ollut, ja tulee olemaan vieläkin parempi näyttelijä. Tänä iltana hän repäisee sellaisen roolin, tai siis kaikki parisen kymmentä roolia, että oksat ja kaikki muut tuntemattomat sotilaat sivuun. Alusta loppuun yksin näyttämöllä. Pääosin Väinö Linnana, mutta milloin Rokkana tai muina Tuntemattoman sotilaan hahmoina, tai muina kirjailija kavereinaan.

Onneksi saamme välillä kuulla Miia Selinin ääntä vaimona ja Petra Aholaa, ettei mene liian tähän sukupuolineutraaliuteen. Huttunen on loistava. Tuollaiseen suoritukseen ei jokainen näyttelijä pysty. Katsomossakin tulee suorastaan skitsofreninen olo. Vaihdot hahmojen välillä ovat nopeita, selkeitä ja vaarallisen erilaisia.  Huikeaa. Oli Tuntematon sotilas, Väinö Linna tai muu historia hallussa tai ei. Tämä kannattaa nähdä edes Tuukka Huttusen takia.