Sorin sirkus: Kinahmi
Parasta Kalevalaa mitä koskaan olen kokenut
Miten yhdistää Kalevala ja sirkus? Siinäpä pureskeltavaa kerrakseen.Itselläni muistoissa viimeisimmät Kalevala kokemukset jostain peruskoulun viidenneltä luokalta, kun väkinöisesti esitin Väinämöistä. Ne eivät ole kauniita muistoja. Ei esiintymistaidoistani, vaan siitä kamalasta vanhalta ja muumioituneelta haiskahtavasta tekstistä johtuen. Ohjauksesta ja koreografiasta vastaava Taina Kopra on ottanut Suomi 100v teemaan todellisen haasteen. Tässä voisi laulaa itsensä suohon. Onneksi niin ei käy. Ei pelkoa. Rohkeutta kansalliseepoksemme maneesille tuonti toki vaatii ja nuorilta sirkuslaisilta satoja tunteja kainalohikeä. Mutta lopputulos on juuri sitä, tasokasta Sorin sirkuksen ammattitaitoa.
Kertomus etenee erilaisin sirkus, tanssi- (tanssikoreografiasta sydämiä Marjo Terästölle) ja laulunumeroin Kalevalan tahtiin. Kuka tunnustaa, ettei ihan koko stooria muista? Tai niitä kaikkia henkilöitä? Minä ainakin tunnustan. Eikä oikeastaan rehellisesti sanottuna edes kauheasti kiinnosta. Sataan sivuun tiivistetyn, nykysuomeen kirjoitetun version voisin lukaista. Mutta kyllä tuossa esityksessä on paljon kohtauksia mitkä sivistymätönkin katsoja tunnistaa. Onneksi. Visuaalisesti esitys toimii kauniisti. Tänä vuonna projisoinnit on jätetty pois. Luotetaan vanhaan valotekniikkaan. Hyvä vai huono? Toimivaa. Se riittää.
Lavastus on simppeli ja turhia ei kikkailla. Sekin on ehkä hyvä asia. Mutta visuaaliset pisteet kuuluvat jälleen kerran hahmojen luojille. Puvustus, kampaukset ja meikit ovat lumoavia. Se että koko joukkio ei pukeudu kansallispukuihin ja pirta, perinne tai riihipaitaan, vaan erilaiset metsäneläimet, Männiäiset ja Louhi tyttärineen ja muut hahmot personalisoituvat huikeasti juuri näillä elementeillä.
Tästä kiitos Jonna Kivimäki, Malla Tallgren ja varsinkin Tuonelan Tim Burtonmaisille tikapuuhahmoille, puvustuksesta vastaavalle Kitte Klemettilälle. Again and again. Iloa silmälle. Musiikista vastaa tuttu kööri. Joona Kukkolan johdolla, virtuoosisesti musisoivat myös rumpukapulaa osaavasti käyttävä Juho Fabrin ja kiharapehkoansa kasvattanut, myös viulunkin taitava Petteri Hyvärinen. Tänä vuonna oli paljon erilaisia sirkuselementtejä jätetty pois. Toisaalta jäin kaipaamaan tramppaa ja jalkajonkkaa, mutta uusia asioitakin oli ilo nähdä. Näistä mielenkiintoisin ehkä venäläinen aisa ja pitkästä aikaa nähtävä rola bola.
Noi ”saakelin kakarat” on mulle niin rakkaita, ja heitä on ilo aina katsella, että joka kerta loppuaplodeissa liikutun. Ohjelmanumeroista näyttävimpiä olivat Sammon tulenkatkuinen taonta ja Sammon ryöstö. Huumoriakaan ei taaskaan oltu unohdettu. Sampo Suihkosen ja Henri Aapo Honkasen Väinämöinen/Joukahainen mittelö yksipyöräisillä oli kertakaikkiaan mainio. Ja muutenkin huumori, tahallinen tai tahaton sopii tällaiseen letkeään historiikkiin. Keinutrapetsilla Iitu Kivimäki loisti kakkospuoliskon huikeimmassa numerossa, sekä myös tuonelan korppina Annika Pohjolan kanssa. Laura Savolainen monessa roolissaan on kehittynyt vuosien saatossa huikeasti. Luulen, että tästä nuoresta upeasta naisesta kuulemme vielä. Iloinen yllätys oli, että aina niin haastava hyppynarunumero meni ainakin meikäläisen silmään ihanan onnistuneesti. Se kun vaatii aika paljon. Myös vannenumero häikäisi ja ja ja … Ei näistä kaikista edes pysty kirjoittamaan. Menkää nyt hemmetti itse katsomaan näitä ihania, taitavia ja lahjakkaita ihmisiä?
Kaikki he ovat omanlaisiansa tähtiä ja parhaita siinä mitä tekevät. Tärkeintä ei ole aina onnistua, vaan nostaa leuka pystyyn ja yrittää uudelleen. Ja yleisö rakastaa. Ihanaa, mahtavaa, huikeaa!!!
Ps. Käsiohjelma on myös seinäkalenteri, ja maksaa vain 3€. Sisältää Kristian Wanvikin kauniita kuvia esityksestä. Suosittelen.
