Yoko Tsuno 21 – Kuolemattomien temppeli

Tällä kertaa japanilainen tyttömme seikkailee jälleen maan alla

Yoko Tsunon suomennetut tarinat ovat tällä niin sanotulla uudella kierroksella päässet jo kahdennenteenkymmeneen ensimmäiseen osaan. Itseltäni ainakin on muutamat näistä uusimmista jääneet huomaamatta, mutta edellisen osan arvio löytyy täältä.

Tällä kertaa Yoko Tsunon ja ystäviensä loma keskeytyy Rein-joen varrelta Rheinsteinen linnasta, jossa Yoko on ystävineen lomailemassa, vastapainona ainaisille seikkailuille, mutta pian paikalle kurvaa jo Vinealaisten alus ja avunpyyntö Khanylta. Sininahlaiset ystävät tavitsevat taas apua, tällä kertaa lähellä maan keskipistettä. Paikassa seikkailtiin jo albumissa Paholaisen palvelijatar ja viittauksia myös suomentamattomaan albumiin La Proie et L’ombre. Tällä kertaa seikkailuun eivät pääse mukaan edes Vic ja Pol, vaan Yoko nappaa mukaansa Emilian ja Ruusun. Ja matka kohti Skotlantia, ja Skotlannin peruskalliion louhittua maailmaa alkaa, ja jopa syvemmällekin. Pian kohdataan monia aikaisemmista albumeista tuttuja hahmoja. Mukana ovat mm Lathy, Myna ja pikkuinen lohikäärme Balbok.

Ideana tarinassa on, että Vinealaiset eivät voi palata kotiplaneetalleen, ja ovat tuomittuja asumaan maapallon uumenissa kuin karkurit. Pian maanalaiseen seikkailuun yhtyy Kelttejä, sininen noita, kelttiläisiä taikajuomia, jättiläiskilpikonnia ja jättisuuri lohikäärme. Toki myös jonkilainen tekoäly. ”Mutta minkä tasoinen?”, pohtii Yoko. Loppuhuipennus taisteluineen käydään kerrankin ilman Yokon neuvokkuutta, koska hän on lamautuneena, mutta kuulee kuitenkin kaiken. Vahvassa osassa ovat kelttiläisyys, perinteet, taikuutena pidetty keinoäly ja lohikäärmeet.

PAKKO myöntää, että kannattaa otta aiemmat Yoko Tsuno albumit hyvin haltuun. Ainakin Paholaisen palvelijatar. Nyt nimittäin kaivetaan niin paljon aikaisempien albumien hahmoja esille puhekuplissa ja lisäksi Leloup vierittää hirveän määrän uusia tyyppejä ruutuihin, että vähemmästäkin menee sekaisin.  Liika on liikaa. Ainakin minun mielestäni. Pyörälle päästähän tässä menee.

Vaikka rakastankin Leloupin pikkutarkkaa piirosjälkeä, ja olen aina tykännyt jostain syystä hänen maanalaisista elementeistään kuvissa, nyt juoni on jo liian solmussa.  Tarina ei itsenäisenä kanna ja on liian poukkoileva.  Ei valitettavasti parhaita Yoko Tsunon seikkailuja, mutta silmäkarkkia kuitenkin.  Edelleen odotan sitä uutta painosta vanhasta Yokon seikkailusta, Elämän rajoilla. Tyydyttänee Leloup-fanit, mutta uutta lukijaa tuskin saa koukkuun.

Teksti ja kuvitus: Roger Leloup
Suomentanut: Mirka Ulanto
Egmont kustannus