Batman 1 – Minä olen Gotham


Uusi aikakirja kääntyy Batmanin elämässä, uusi elämä, uudet hahmot


Tämäkin sarjakuvakirja kuuluu DC-universumin uudestisyntyminen sarjaan, jossa tuttujen hahmojen elämät kirjoitetaan uusiksi. Onneksi Batmanin kohdalla se ei taas kerran tarkoita sitä, että koko Batmanin elämänkaari aloitettaisiin jälleen kerran ihan alusta, vaan enemmänkin nollausta henkilöhahmoihin ja taustoihin. Nimittäin noita totaalinollauksia DC on harrastanut liian monien hahmojen ja joukkioiden kohdalla liian monta kertaa viime vuosina. Tällä kertaa selviämme suht vähällä. Onneksi.

SARJAKUVAKIRJAJÄRKÄLE koostuu seitsemästä alkuperäisnumerosta ja sisältää RW kustannuksen taattuun hyväön tyyliin kokonaisen järkevän tarinakokonaisuuden. Tarinan alussa vanha, mutta vähemmälle huomiolle jäänyt Kalenterimies esitellään uutena, hyvinkin varteenotettavana vihollisena. Batman joutuu kamppailemaan sykleissä tapahtuvia vuodenaikoja ja aikaa vastaan.

Uutena hahmona esitellään myös Lucius, Bruce Waynen asianajajana, ja varmasti hönet nähdään myöhemmin myös jonkinlaisena Batmanin apurina? Tällaisia viittauksia sarjakuva esittelee.

Kiinostavimpina hahmoina tarinaan tuodaan kuitenkin hieman kinky sisaruspari Gotham ja Gotham Girl. Hank ja Claire. Hank on lapsesta asti ollut tiettyjen asioiden kautta fanitussuhde Batmaniin, joka loppujen lopuksi on roihahtanut jopa pakkomielteeksi.

Lopulta, loppupuolella sarjakuvaa näemme mielenterveyden horjuunnuttaman Gotham Girlin ilman isoveljeänsä.  Mukana juonenpätkissä kulkevat myös Psykopiraatti ja Iskuryhmä-X.

Tuttujakin hahmoja tarinassa vilahtelee tarkastaja Gordonista, jopa Batman pukuun sonnustautuneeseen Alfred hovimestariin. Ja kyllähän Oikeuden puolustajatkin tekevät albumin sivuilla pikavisiitin.

HIENOA uutta Batmania. Ei yllä synkkyydessään teoksiin Synkkä voitto tai Kuolema kulkee perheessä, mutta mielenkiintoinen uusi tuleminen joka tapauksessa.

Juoni kulkee kuin Idän pikajuna ja kuvitus on rouhean epätasaisen tyylikästä. Nannaa Batman friikeille.

Kirjoittajat: Scott Snyder, Tom King
Kuvittajat: Mikel Janin, Jordie Bellaire, Ivan Reis
Suomentaja: Petri Silas
RW kustannus

 

Gekko

Tampereen omaksensa havainnut mediaseksikäs persoona, joka osaa kritisoida, mutta kestää myös kritiikkiä, ja on aina valmis kokeilemaan uutta. Löytänyt kirjoittamisen riemun uudestaan. Rakastaa kutsuja VIP-tapahtumiin ja edukasta valkoviiniä.

Lue lisää