Blackkklansman

Vaativa ja vakava aihe saa katsojan kikattelemaan naurusta ja kiemurtelemaan mielipahasta. Ja kyseessä on kuitenkin tositarina

Olen nähnyt ihan perussivistyksen vuoksi joitain Spike Leen leffoja vuosia vuosia sitten. En koskaan ole ollut niiden fani. Tosin ohjaaja Leen urakin on ollut jo pidemmän aikaa laskukäyräistä. Mutta nyt osutaan napakymppiin räiskähtäen ja poliittisesti liekkejä bensalla kostutellen.

Eletään seitsemänkymmenluvun taitetta. Vietnamin sota on päättymäisillään, valkoisten ja mustien rotumellakat ovat kiihkeässä tilassa. Vast’ikään poliisin pestiin pestautunut pikkukaupungin ensimmäinen tummaihoinen poliisiharjoittelija saa nerokkaan suunnitelman, hän aikoo soluttautua paikalliseen Kukluksklaaniin. WTF? Ja tämä tarina siis todellakin perustuu tositapahtumiin. Tuntuu uskomattomalta.

Ron Stallworth (John David Washington) mustana poliisina saa pääliköltään luvan toteuttaa uskomattoman suunnitelman. Hän toimii äänenä puhelimessa yhteyttä otettaessa paikalliseen klaaniin ja jopa klaanin isoimpaan maanlaajuiseen pomoon  David Dukeen (70’s Shown Topher Grace), mutta ymmärrettävistä syistä klaaninjäsenten kokoontumisissa kasvotusten, roolin ottaa poliisikaveri Flip (Adam Driver, uusien Star Warsien Kylo Ren). Homma toimii uskomattomalla onnella ja menestyksellä. Klaanin virallista jäsenkorttia odotellessaan poliisipari saa selville, että klaanin sisällä suunnitellaan jotain suurempaakin, kuin vain David Duken vierailu pikku kaupunkiin. 

Uskomattominta on se, että näinkin ahdistavasta ja nykyaikana, jälkikäteen ajateltuna, järjettömästä aiheesta on saatu samalla, todella raastavan aiheeltaan raskas, mutta silti mainiota huumoria pulppuava leffa. Itse mustana ohjaajana Spike Lee osaa ottaa huumoria pahaan historiaan ja kettuilla myös afroamerikkalaisille, mutta silti pitää valkoiset rasistisiat aitoina ja todella karmivina hahmoina. Tällainen on myös meidän oman Suomi-pojan Jasper Pääkkösen hahmo Felix. Huumoria ja draamaa sopivasti yhdisteltynä. Väitän, että nyt alkaa Spike Leen uusi kultakausi ja veikkaisin leffalle jopa Oscar-ehdokkuuksia. 

Hieman leffassa mennään twistillä ”Lee goes Tarantino”. Soundtrack on puhdasta kultaa 70 luvun biiseineen ja taustalla soivine uhkaavine rumpupärinöineen. Leffassa ei ole yhtään huonoa roolia. Kaikki ovat täydellisesti rooleihinsa sopivia. Pääosien Driver ja Washington loistavat. Samoin poliisipäällikköä esittävä konkari Robert John Burke. Myös pari naisroolia toimii iskuntarkasti. Päähenkilö Ronin tyttöystävä Patrice (Laura Harrier) on vakuuttava isossa afroperuukissaan, samoin kuin Jasper Pääkkösen vaimoa näyttelevä Ashlie Atkinson. Ajankuva on upea. 

Upea elokuva. Suosittelen. Vakavuudesta ja hyväntuulisuudesta kuitenkin vastaa muutaman minuutin reality pätkä lopussa. Aitoa uutiskuvaa lähipäiviltä, siitä mitä maailmassa oikeasti tapahtuu juuri nyt, ei voi välttää ilman vatsankouristusta ja pahaa mieltä. Spike Lee osaa lopettaa elokuvansa ärsyttävän upeasti.

Mieleen tulee kuitenkin se, että mitä reaktioita tällainen elokuva saa aikaan? Onko tämä rauhantarjous ja ojennus, vai onko tämä bensaa liekkeihin? Itseäni ainakin pelottaa tämä leffan antama vertaus viidenkymmenen vuoden taakse ja tähän päivään, kun Trump ja hänen Amerikkansa on vallassa. 

Ai niin, ja se kaikkien odottama Jasper Pääkkönen arvio.

En ole hänen uraansa sitten Salattujen elämien jälkeen seurannut muuten kuin iltapäivälehdistä. Jonkun perusvakavan suomileffan häneltä nähnyt, viikingeistä en jaksoakaan. Mutta pyhähelvetti sentään! Jos tästä ei Höllywoodin portit aukea, ihmettelen suuresti. Hieno maniac-rooli, todella vittumaisena rasistisena pikkunilkkinä. Pääkkösen maanishullu katse jo kertoo rooliin uppoutumisesta. Huikea suoritus. Ja itseasiassa hemmetin paljon valkokangasaikaa ja repliikkejä, jotka, kyllä, hän lausuu uskottavasti, sillä etelämurteella. Nostan hattua ja toivon sydämestäni meidän Jasperille mahtavaa uraa rapakon takana.