Tämä on ryöstö!
Herkullinen pläjäys jaksaa yllättää
Jokin aika sitten näimme Tampereen teatterin lavalla esityksen, Näytelmä joka menee pieleen. Nyt Tampereen työväen teatteri on napannut itselleen tuoreen Tämä on ryöstö! -näytelmän, joka sai Lontoon ensi-iltansa vasta pari vuotta sitten. Ja tottakai ryöstökin menee pieleen.
Näytelmä sijoittuu vuoteen 1958, ei Lontooseen vaan ihan Tampereelle. Vankilapako kaikkine järjettömyyksineen vie meidät kohti Tammerkosken pankin ryöstöä ja siellä sijaitsevaa suurenmoisen arvokasta timanttia.
Ryöstöporukka koostuu vankilapakoroistosta, hänen todella yksinkertaisesta ystävästä, irtosuhteita harrastavasta ja shekkejä keräävästä ns tyttöystävästä ja mukaan leikkiin joutuvasta lakimies/lääkäri/rovasti, taskuvarkaasta.
Tästä ei hyvää seuraa.
Mukaan tungetaan joukko pankin henkilökuntaa, johtaja, sihteeri, ikuinen harjoittelija ja sukulaispoika.
Myllerrys on aikamoista. Mutta miten lopulta käy? Voittaako rakkaus, tai siis rakkaudet? Kuka panee, ja ketä pankin komerossa? Ja kuka saa lopulta arvokkaan timantin? Enkeliksikin joku joutuu matkan varrella.
Näyttelijöiden tiimityö on niin sulavaa kaikkinensa, etten voi kuin hurrata taimauksesta kaikille, ja Tommi Auvisen hienolle ja tarkalle ohjaukselle.
Tarinassa on paljon samoja elementtejä kuin Näytelmässä joka menee pieleen. Tarkkaa on ajoitus, ja lavastus on jälleen kerran suuressa osassa koko kiemuraista kuviota. Eli tässä vaiheessa jopa suureellisesta lavastussuunnittelusta kunnia Hannu Lindholmille. Olihan ne ilmastointiputki kohtaukset ja se tasapainoa uhmaava kohtaus sellaista, mitä sai huulinpyöreänä katsoa.
Pakko sanoa, etten muista milloin olisin nähnyt Samuli Mujeen ja Tommi Raitolehdon viimeksi näin kiivaassa parisuhteessa komediassa vastanäyttelijöinä. Kumpikin komppaa toistansa mielettömiin naurusuorituksiin. Kiitos jätkät! Upeaa kemiaa.
Yksi kohtaus jäi kyllä mieleeni parhaiten, siksi jopa, että nyt kun on ollut puhetta, että myös katsomossa saisi nautiskella talon alkoholiantimia. Kantani on jyrkkä ei, koska olisin purskauttanut viinit suustani edessäni istuvan naikkosen niskaan. Kohtauksesta vastaa yksin ja ainoastaan huikea Saska Pulkkinen, esittäen yksinään kolmea kilpakosijaa keskenänsä tappelemassa. Jestas sentään, että nauroin! Upeaa Saska! Juu ja joo, ne viinit ehdottomasti katsomoon.
Kauneimman ruusun hattuunsa kuitenkin saa ehdottomasti Mikko Koivusalo ihan hillittömän upeasta suomennoksesta. Tällaista tekstiä, kaikkine kielellisine koukkuineen on varmasti hemmetin vaikea kääntää suomeksi, ja vieläpä Tampereelle sijoittuvaksi. Kerta kaikkiaan hienoa työtä! Arvostan.
Vaikka lopussa mennään perusfarssiinkin, ovet paukkuvat, ollaan housut kintussa ja kuka viilais ketä mihin ja milloin, linssiinkin, silti tulos on riemastuttava.
Se on osaltaan tuore ja raikas, mutta luottaa silti perushuumoriin. Takuuvarma hitti ja yleisön lemppari.
Kyllä sai nauraa.
