The Predator

Saalistaja ja vielä isompi saalistaja mittelevät ihmisten keskuudessa

Muistan ajan, kun Iso-Arskan Predator (1987) joutui Suomessa sensuurin kynsiin. Palmuissa roikkuvat nyljetyt ruumiit oli leikelty pois. Nyttemmin saman elokuvan voivat vaikka pikkulapsetkin katsoa suoratoistopalveluista sensuroimattomana. Muutaman vuoden kuluttua saimme huonon jatko-osan ja vasta vuonna 2010 Adrien Brodyn tähdittämän Predators elokuvan, joka oli ihan mukiin menevä viihdepätkä. Välissä saalistajat leikittelivät myös Alien-rodun kanssa. Dark Horse -sarjakuvakustantamo on tehnyt lukuisia variaatioita Predatorista sarjakuvana, samoin kuin peliteollisuus.

Nyt on viimein uuden Predator elokuvan aika. Anteeksi, pitää muistaa The etuliite.

Elokuva on ollut jos jonkinlaisten huhumyllyjen kohteena. Aluksi puhuttiin uusintaversiosta alkuperäisestä, ohjaaja, käsikirjoittajat ja näyttelijätkin ovat tainneet matkan varrella vaihtua, joka on aina huono merkki. Aikamoisen sopan ovatkin keittäneet. Vielä tässäkään vaiheessa tätä kirjoittaessani, en tiedä minkälaisen arvosanan tälle lopulta tulen antamaan.

Elokuva alkaa kun ensimmäisen Predatorin alus kössähtää maapallolle. Paikalla ollut, päähenkilöksi ja sankariksi kehittyvä tarkka-ampuja Quinn (Boyd Holbrook) nappaa mukaansa pari muukalaistavaraa ja postittaa ne kotiinsa.

Quinnia epäillään pipipääksi, vaikka hallitus onkin tiennyt Predatorien vierailuista jo vuosikaudet, perustanut jopa oman tutkimuslaitoksen tätä tarkoitusta varten. Aliengeenien tutkija Casey (Olivia Munn) sekaantuu mukaan Quinnin ja puolen komppaniallisen verran muita pipipäitä ex-sotilaita kanssa matkalle etsimään muun muassa avaruuden saalistajaa, Quinnin aspergerlasta, jonka hallussa Wuinnin postittamat alien-kamat ovat sekä ex-vaimoa.

Kohta mukana häntäänsä heiluttaa pari Pretadogia ja yli kolmimetrinen super predator.

Kyllä. Koirulit ovat, en nyt sanoisi että hyvä lisämauste, iso örkki kylläkin.

Lopulta arvoitus onkin, että oliko ensimmäinen Predator tuomassa ihmiskunnalle jotain meidän tarvitsemaa ja siksikö iso örkki häntä (ja meitä) jahtaa ja lahtaa.

Elokuvan käsikirjoitus, vaikka viihdyttävä onkin, on kertakaikkiaan kummallinen. Siihen on kirjoitettu ääretön määrä kohtauksia, jotka eivät millään lailla tunnu jatkuvan, eikä niissä ole juonen kannalta sinänsä mitään muuta järkeä, kuin pidentää elokuvan kestoa.

Actionia riittää alusta loppuun saakka jatkuvalla syötöllä. Tehosteet toimivat ja porukka vetää roolinsa vaivattomalla näyttelemisellä. Huumoriakin tarjoillaan runsaasti. Pääosin jopa tarkoituksellisesti.

Silti elokuva on pöhkö, lapsellinen, viihdyttävä, mutta silti outo, ollakseen näinkin suuren budjetin pläjäys. 

Tarvinnee uudemman katselukerran.