Itkevän naisen kirous

Meksikolaisten kansantarujen kauhunainen haluaa lapset

Myönnän heti alkuun, että kun näin tämän leffan trailerin, pelkäsin pahinta. Taas joku ala-arvoinen kauhuleffa aavenaisesta, joka sähisee ja sihisee nurkissa ja tepastelee pitkin seiniä. Toki leffa on jonkin verran velkaa huonohkolle Mama (2013) ja Ihan hirveää kuraa olleelle Nunna  (2018) elokuville. Mutta pienellä (Annabelle) viitteellä tämäkin leffa on saatu upotettua Conjuring-elokuvien maailmaan. Tosin paljon pelottavammin, kuin ärsyttävän nunnan haahuilut luostarin käytävillä. 

Elokuva tapahtumat sijoittuvat 70-luvulle. Pääosan äiti (Linda Cardelliini) toimii lastensuojelun parissa. Erään surullisesti päättyvän tapauksen tiimoilta hän saa meksikolaisen äidin kirouksen yllensä, jonka myötä hän ja hänen tyttönsä ja poikansa ovat kohta Itkevän naisen riepoteltavina. Kun normaali länsimainen uskonto ei voi auttaa, avukseen hän saa kirkon, mutta ei Jumalaa hylänneen papin, joka luottaa enemmän woodoo tyyliseen noituutta kumoavaan magiaan. Ja sitten rymistelläänkin niin että koko talo täräjää.

Leffan juoni nyt ei ehkä ole ihan sieltä parhaasta päästä, ja loppu puolen wicka, woodoo ja magia hölynpöly enemmänkin naurattaa, elokuvassa on kuitenkin jotain hyvää. Sen paras puoli on pelottavuus. Ohjaaja Michael Chaves (joka muuten on palkattu ohjaamaan tuleva Conjuring 3 -elokuva) luottaa täydellisesti vanhoihin, mutta niin hyvin toimiviin temppuihin. 

Vaikka kaikki kliseet on jo nähty monta kertaa, Chaves jaksaa vyöryttää niitä toistuvasti heti alkumetreiltä katsojien kauhuksi. On talon käytävillä hiippailua, peilikuvien näkemistä, lukkiutuvia ovia ja kylpyammekohtaus. Silti niihin on saatu ärsyttävän hyvää jännitettä koko leffan ajaksi. Harmittavasti traileri taas kerran paljasti parhaita kohtia juonesta, mutta silti samat asiat saavat hien karpaloimaan otsalla leffateatterin pimeydessä, samalla kun teinitytöt kirkuvat ympärillä. Piinaavuutta jaksetaan kasvattaa ja pystytään pidättäytymään pelkästä jump scary -tylsyydestä. Loppu nyt on tietenkin perus kauhuleffakuraa, mutta minkäs teet. 

Itse La Llorona ei yllä kauhuleffojen pelottavimpiin luomuksiin, vaikka taustatarina pahan synnystä tällä kertaa onkin ihan kohtuullinen. Kyllä tämä hyvästä kauhusta menee. Piinauduin ja pelkäsin.