Hotel Mumbai

Tositapahtumiin pohjautuva elokuva on melkein liian ahdistava katsottavaksi

Harvemmin elokuvia katsellessa reagoin niin voimakkaasti, että saan jopa fyysisesti huonon olon, ja tekisi mieli oksentaa. Hotel Mumbai on valitettavasti sellainen elokuva. Silti se on täydellisesti myös elokuva, jonka jokaisen tulisi nähdä. Ihan vaan silmiä avatakseen.

En lähde sen tarkemmin spekuloimaan juonta pikkutarkasti. Jokainen voi Wikipedioida itse vuoden 2008 kamalat terroritapahtumat Mumbaissa. Elokuva keskittyy pääasiassa Taj Mahal Palace hotellin tapahtumiin. Keskiössä on amerikan-intialainen aviopari (Nazanin Boniadi, Isänmaan puolesta. Armie Hammer, Call Me by Your Name), näiden vauva ja lapsenhoitaja sekä hotellin tarjoilija Arjun (Dev Patel, Slummien miljonääri).

Terroristien hyökätessä hotelliin ja aloittaessa sairaalloisen järjestelmällisen tappamisen. Pariskunta yrittää saattaa toisensa ja lapsensa yhteen. Toisaalla Arjun hotellin muun henkilökunnan kanssa yrittää pelastaa hotellin vieraita, verilöylyn ja tulipalon keskeltä. Hotellissa kun on loukussa satoja asiakkaita ja henkilökuntaa. Ruumiita tulee paljon. Niin kuin valitettavasti tuli oikeastikin. 

Elokuva on hermostuttavan todentuntuinen ja jo heti ensi minuuteistaan niin ahdistava, että tekisi mieli lähteä kesken pois. Silti elokuva pitää ärsyttävästi otteessaan, ja saa toivomaan, että edes joku pääosassa oleva jäisi henkiin, ja terroristeille kävisi kalpaten. Toki, koska kyseessä ei ole dokumentti, elokuvaan on pitänyt saada otteessaan pitävä käsikirjoitus. Tiedä häntä, kuinka paljon se tosi tapahtumiin perustuu, ja kuinka paljon elokuvan viihteen takia värikynää on käytetty. Oikeat uutispätkät elokuvan edetessä, eivät yhtään ainakaan helpota katsojan oloa. 

Vaikka ohjaaja saakin meidät terroristeja vastaan, silti heidänkin aivopesty kantansa tehdään selväksi. Ihmisten ahdistus, mutta silti myös auttamisen halu on saatu tallennettua upeasti.

Dev Patel tekee hienon roolin aidosti hyväsydämisenä köyhänä tarjoilijana. Tällaisia elokuvia ei halua nähdä, mutta silti niitä on pakko katsoa, ihan sen vuoksi, että tiedostamme, kuinka sairaassa maailmassa me elämme. Suosittelen kaikille, mutta olette lukeneet varoituksen sanani.

Arvio 4,5/5