Sarjakuvaan kaapatut: Tuomas Koivurinne

Tällä kertaa piinapenkkiin pääsee sarjakuvataiteilija Tuomas Koivurinne.

[alert type=white ] Tässä osiossa haastattelen suomalaisia sarjakuvaan liittyviä henkilöitä. Ehkä muunkin maalaisia, ja toivottavasti joskus muihin maailmoihin ja universumeihin kyvyillään päässeitä. Sarjakuva rakentuu monista asioista. Ei pelkästään hahmosta, tai piirtäjästä.  Sarjakuva on monen ihmisen ja tekijän tuotos. Sitä arvostan. Yritän valottaa, miten monenlaisia ihmisiä tarvitaan, että saamme eteemme sarjakuvalehden tai nettijulkaisun. Siksi taianomaisia taustoja. Kysymykset ovat kaikille samat, ja nämä sekopäät vastaavat kuinka haluavat. Minä vain kokoan asiat, julkaisen ja arvioin heidän erilaisia tuotoksiaan.[/alert]

Tuomas on Kangasalan vuosimallia -85, mutta ison osan elämästään asunut Tampereella, jossa nykyäänkin asuu. Tuomas piirtää sarjakuvaa, ja joskut stoorit myös kirjoittaa itse. Piirtäjä piirtää, tussaaja tussaa ja tarinankertoja kertoo tarinan. Mikä näistä olet? Ja haluaisitko vaihtaa jonkun kanssa paikkaa?
– Enimmäkseen kahta ensimmäistä, joskus kaikkea kolmea. Olen joskus koettanut olla vain toinen kahdesta ensin mainitusta, mutta olen huomannut että toisen luonnoksen piirtäminen puhtaaksi ei ole niin helppoa kuin luulisi. Jos löytyisi sopiva kollega, voisin mielelläni vaihtaa mitä tahansa roolia päikseen.
Jos hän ei työskentelisi sarjakuvan parissa, hän sanoo, että tekisi niitä töitä, joita tekee silloin, kun ei työskentele sarjakuvan parissa. Eli koska Suomessa ei sarjakuvalla hirveämmin elä, hän tekee päivätyökseen kuvia ihmisnahkaan tamperelaisessa Putka Tattoo & Piercing’issä. Muutenkin harrastuksista löytyy piirtäminen ja maalaaminen.

Mikä on ensimmäinen sarjakuva jonka muistat?

– Luulen sen olleen Aku Ankka 05/1991 (kansikuvan perusteella) joka ostettiin irtonumerona automatkalla Kihniölle. Ei tietenkään voi muistaa kaikkea ihan tarkkaan. Silloin oli vielä Neuvostoliittokin olemassa. Ja heti perään pakollinen Aku Ankka kysymys, jonka kaikille näissä haastatteluissa esitän.

Onko Aku Ankka out?

– Ymmärrän kuinka Suomessa lapsi kasvaa Aku Ankkaa lukien ja tietenkin se on hieno asia (varsinkin kun mukana on myös suomalaisia piirtäjiä). Itse lopetin Aku Ankan tilaamisen vuonna 2000, koska se meni mielestäni jotenkin pilalle. Ankkalinnan kuuluu mielestäni olla jumittuneena tiettyyn aikakauteen. Sudenpentujenkäsikirjan ei siis tarvitse siirtyä nettiin ja Riitta Hanhen ei  tarvitse ottaa selfieita Ankstagramiin. Tietenkin tämä on se maailma jossa nykylukija elää, mutta jotenkin ei enää itselle maistu. Don Rosan tekemät Roope Ankan menneisyyttä käsittelevät sarjikset olivat ehkä huikeinta mitä ikinä tulin lukeneeksi.

Tuomas kertoo, että häntä kiinnostaa kaikenlainen sarjakuva. Niin koti- kuin ulkomaalainenkin. Positiivisia yllätyksiä tulee vastaan messuilla, kirjakaupoissa, netissä ja divareissa. Hän lukee sarjakuvia runsaasti. Joitakin digitaalisessa muodossa, mutta konkreettinen lehti tai albumi on aina rahanarvoinen hankinta.

Tuomas kertoo perus päivästään sarjakuvan parissa näin:

– Sarjakuvan parissa ei varmaan ole peruspäivää. Jos kirjoitan jotakin tulevaa tarinaa, saatan upputua taustatutkimukseen ja koettaa keksiä miten tarinan saa järkevästi sivuiksi. Jos piirretään, niin silloin piirretään. Jos juodaan kahvia, niin silloin juodaan kahvia. Joskus ei saa aikaan mitään järkevää.

Sarjakuva idoleikseen Koivurinne luettelee seuraavia nimiä:  Mike Mignola, Frank Miller, Bill Watterson,  edesmennyt Hugo Pratt, Ricardo Delgado ja Don Rosa niin tarinankertojina kuin artisteina. Tällä hetkellä fanitan suuresti niin ikään edesmennyttä Sergio Toppia. 

Kuka Suomalainen sarjakuvantekijä on mielestäsi guru?
– Hannu Lukkarinen. Kuvittajana muutenkin.

Jos pitäisi valita kolmesta, Marvel, DC tai Dark Horse, Tuomas valitsee Dark Horsen. Hän ei ole koskaan oikein kerännyt mitään supersankarisarjakuvia. Hän kertoo olevansa kummajainen, johon Imagen Spawn iski. Ja DC:n Lobo, joka on todellinen antisankari monellakin mittarilla. Toivomakseen supervoimaksi hän haluaisi, tilanteen niin vaatiessa, vaihtamaan kärpäsen näköaistiin ja reflekseihin.

– Supervoimahan se ei ole, mutta se olisi ihmiselle ihan helvetin siisti kyky, hän naurahtaa.  

Viidentoista vuoden kuluttua Koivurinne haluaa edelleen tehdä samoja asioita kuin nyt.

– Toivottavasti viisaampana, hän jatkaa nauraen.

Kun kysyn, onko jokin sarjakuvaan perustuva sarja tai leffa sykähdyttänyt viime aikoina, saan vastaukseksi jyrkän ein. Julkkikseksi hän ei itseään tunne, mutta antaa haastatteluja siksi, että saa sauman sanoa sanottavansa. Eikä sarjakuvan saralla muutenkaan naamasta tekijöitä tunnista, mutta hän kokee sarjakuvafestarit ja muut sellaiset kivoiksi, koska niissä tapaa ihmisiä ja saa yhdistettyä naaman johonkin oikeaan ihmiseen, jonka työtä itse fanittaa.

Ajankohtaisin juttusi tällä hetkellä? Nyt saa mainostaa!

– Kertaalleen uudestaan piirretty sotasarjakuva. Montaa aihetta sivuava, ajatuksia ja kiinnostusta herättävä spektaakkeli, jonka melkein kaikki kustannusyhtiöt hylkäsivät. Jotkut vastaamalla kohteliaan kieltävästi, jotkut vähemmän kohteliaasti. Eli tämä, jos jokin on kiinnostavaa!

Mitä muuta haluat meille vielä kertoa?

– Sen että historioitsijan pahin vihollinen on jälkiviisaus. Vaikka maailma on sadoissa vuosissa muuttunut radikaalisti, on ihminen edelleen sama laji.