Joker

Jokaisen superrikollisen taustalla on äiti ja löydettävissä oleva menneisyys

Yksi maailman tunnetuimmista superrikollispahiksista on totta kai Batmanin arkkivihollinen Jokeri. Tämä ei ole Gothamin rikollisuutta kaitsevan viittasankarin elokuva. Tässä elokuvassa maailmat ja planeetat eivät tuhoudu. Tämä elokuva ei ole niille, jotka odottavat spandekseihin ja naamioihin pukeutuneita sankareita tai roistoja. Tämä leffa on karu, ahdistava, rujo ja inhottava. Tässä leffassa ei saa nauraa. Se ei edes hymyilytä hetkeäkään, vaikka päähenkilö ikuista naurua, tai sen lakkaamista tavoitteleekin. Tämä elokuva on tyylikäs ja läpeensä paha. 

Ohjaaja-käsikirjoittaja Todd Phillips, joka hämmästyttävästi kyllä enemmän tunnettu moisesta moskasta, kuten Kauhea kankkunen jatko-osineen, on onnistunut luomaan yhden elokuvahistorian pelottavimman pahuuden uudestaan. 

Pakko sanoa tähän väliin, että hän tekee saman, kuin mitä Rob Zombie sai osittain tehtyä Michael Myersille Halloween remakessa. Mutta Phillips osaa kertakaikkiaan tehdä tämän tyynen pelottavasti. Ehkäpä pääosan valintakin vaikuttaa vahvasti.

Ne, jotka eivät paremmin Jokeria tai Batmania tunne, kannattaa tsekata täältä meidän sivuilta joku arvio kirjoittamistani lukuisista Batman albumien arvioista, yhtenä esimerkkinä vaikka esimerkiksi Batman – kuolema kulkee perheessä tai Batman – Europa Deluxe väitän, että tunnen tämän genren aika hemmetin hyvin. Siksi tämä leffa onkin niin mielenkiintoinen, uutena luomiskertomuksenaan.

Elokuvassa Bruce Wayne esitellään vain pienessä roolissa, tämä on Jokerin elokuva, hänen syntytarinansa. Ja nyt sanon sen, mitä monet eivät hyväksy. Kyllä Joaquin Phoenix tekee paremman hulluuden suorituksen kuin Heath Ledger tai Jared Leto. Kyllä, ehdottomasti kyllä. Tässä vaiheessa lähtisin jo kiillottamaan sitä O:lla alkavaa pystiä. Jos ei, niin palkintoja tulee kyllä ropisemaan. 

Elokuva sijoittuu jonnekin 70–80-luvun suvantoon. Gotham city on ajautumassa kaaokseen. Roskakuskien lakko pistää kaupungin sekasortoon ja päähenkilömme saa fudut pellenä esiintymis duunistaan. Lisäksi yhteiskunnallisena kritiikkinä mielenterveyshoito ajetaan alas. Vielä kun oma vanheneva äiti on ”äidinpojan” hoidettavana, sekä naapurin kaunis nainenkin kiinnostaa stand-up-koomikoksi pyrkivää hahmoamme, sekä vielä muutama vaiettu salaisuus ja skitsofrenian syöverit siihen päälle. Niin eiköhän se kaikkien meidän mieltämme hieman heitä sivuluisuun? Kaikista meistä voisi tulla oman elämämme Jokeraita?

Tämä on synty. Tämä on alku. Gotham City saa uuden hahmon. Mielestäni syystäkin. Välillä katsojana myötähäpeän päähenkilöä, välillä tunnen ruumiissani hänen vastaanottamat iskunsa, niin henkiset kuin fyysisetkin. Sitten taas olen hänen puolellaan, niin hyvässä kuin pahassakin. 

Inhottava elokuva, jota säestää mollivoittoinen upea, pääosin sellovoittoinen jousimusiikki, toki monta klassikkoakin, kuten totta kai Smile. En enää koskaan voi kuunnella kappaletta ilman kylmänväreitä.

Oscar Phoenixille ja sivuosa palkinnot äitihahmosta Frances Conroylle.

Ihan kamalan inhottavan upea leffa. Tiivis, silti hiiviskelevän yllättävä ja mahtaileva. Uhkea voisi olla oikea sana.