Hitler ja Blondi

Jykevä läpileikkaus yhdestä historiamme pahuudesta

Ensin, arvon lukijat käyn yhden asian läpi, ennen kuin pääsette lukemaan itse näytelmän arviota.

En ymmärrä näytelmiä, joiden kesto on yli puolitoista tuntia ilman väliaikaa. Itseäni tilanne ahdistaa jo ennakkoon. Ei uskalla juoda virkistävää kahvia, tai teatterielämykseen vahvasti kuuluvaa viinilasillista, koska esitystä on haastavaa seurata tuskaisena rakkoansa ajatellen. Nyt Tampereen Työväen Teatterilla on kaksi näytelmää, joissa väliaikaa ei ole. Ruusuruoska ja tämä mainio Hitler ja Blondi. 

Ja olen vahvasti sitä mieltä, että kummassakin olisi ollut mainio väliajan paikka, katkaisematta esityksen intensiteettiä tai lumousta. Teatterikokemukseen minun mielestäni kuuluu vahvasti pieni katsojalle (ja varmasti myös näyttelijöille) annettava hengähdystauko, jossa tilannetta saa hieman nollata ja puida avecin kera, ja sitten sukeltaa taas teatteritaian ihmemaahan takaisin. Miten tässä käykään? Ja bisnesvaistoani säälittää myös teatteriravintoloilta pois jäävä myynti. En ymmärrä. Mutta tästä ei nyt tämän enempää.

Hitlerin ja hänen Blondi koiransa kanssa tunti kolme varttia vierähtää sangen nopeasti. Jopa yllättävän helposti.

Näytelmä käy läpi Hitlerin (Seela Sella) elämää, hänen omaa historiaa ja omia ajatuksiaan alusta loppuun. Vierestä katsoo hänen isäntäänsä koira nimeltä Blondi (Verneri Lilja), kommentoiden asioita sivusta. Välillä veikeästi ja leikkisästi, välillä holokaustisen vakavasti. Tarinasta ei varmasti tämän enempää tarvitse kertoa. Johan historia sen valitettavasti kertoi.

Teksti tuo esiin myös mielenkiintoisia asioita Adolf Hitleristä olivat ne sitten faktaa tai fiktiota? Tiedä häntä. Itselleni paloi verkkokalvoille kuva Aatusta uimapuvussa, kun kuulin, että hän ei osannut uida, eikä suostunut opettelemaankaan.

Michael Baran on ohjannut ja luonut väkevän tekstin upean jylhästi TTT:n Eino Salmelaisen näyttämölle, joka on kuin luotu tätä teosta varten. Lavastus, valot, äänimaailma ja projisoinnit toimivat tässä jopa hieman hirtehisessä tarinassa oivallisen makoisasti.

Alku lähtee Verneri Liljan stand-up tyylisestä leikittelystä kulkemaan, Seela Sellan saapuessa pikkuhiljaa näyttämölle, valloittaen koko tilan välittömästi läsnäolollaan, historiaa kertoen ja valaisten kohti vääjäämätöntä loppua. Kammottavia totuuksia, faktoja ja lukuja luetellaan. Silti, koska aika antaa jo mahdollisuuden hieman leikitellä näillä asioilla (vai antaako oikeasti?) mukaan on ympätty juuri sopiva annos huumoria, välillä mustaa, välillä ei. 

Hieman asioita ja musiikkia olisi voinut tiivistää kylläkin. Suvantokohtia on joitakin. Vai ovatko nämä nyt niitä katsojan hengähdystaukoja? Minulla ainakin teki mieli viiniä.

Pianistina lavalla nähdään joko Mariola Aniolek tai Niina Ranta. En tiedä kumpi ensi-illassa oli, mutta hänen soittoansa oli ilo kuunnella, vaikkakaan Karlheinz Stockhausenin kappaleet eivät niitä ihan kevyimpiä ole. Tällekin annettiin mainio selitys, miksi ne ovat tällaisia.

Muusikko pääsee myös onneksi hieman tanssimaan, täydentämään erästä hienoa kohtausta ja on hänellä myös oiva tiedottava monologinsa. Tästä kaikesta hän suoriutuu kerrassaan vaivattoman taitavasti. 

Verneri Lilja on lavalla uskottavan antelias kaikessa muuntautumiskyvyssänsä. Erittäin hieno ja tärkeä suoritus nuorelta kundilta. Ja nyt puhun nuoresta siinä mielessä, kun vastanäyttelijänä on The Seela Sella kaikella ikäkokemuksellaan ja karismallaan. En ole Sellaa nähnyt livenä kuin kerran aikaisemmin Rakkauskirjeitä-näytelmässä. Nyt hän päästää koko lahjakkuutensa lentoon. Hitlerin rooli on maanisen mahtava suoritus. Ei voi kuin huokaista ja ihailla tätä täydellisen varmaa ammattitaitoa. Ja kun teksti ei ole mikään helppo, ja sitä on ihan himskatin paljon.

Kiitos ja kumarrus Seela Sella ja ehdottomasti koko työryhmä. Olette tehneet tärkeän, inhan ja virkeän teoksen, liikaa kuitenkaan sortumatta pelkkään historian niin helposti tarjoamaan kurjuuteen ja kammottavuuteen.