Patriootti Moriarty 10

Vähemmän Moriartya, enemmän politiikkaa

Hmmm. Nyt Moriartyn tarinassa on tultu siihen pisteeseen, että oikeastaan koko tämän kertaisessa mangapokkarissa itse Moriartya on tarinallisesti vähemmän kuin koskaan. Toki hän pitää taustalla langat koko ajan käsissään. Mutta toisaalta itse ainakin lukijana kaipaan häntä enemmän. Toki, kun tämä sarja on nyt venytetty aika pitkäksi (osa 10/12+), Moriartyn taka-alalle jättäminen tuntuu myös perustellulta.

Tässä vaiheessa myös kerron, että olen pääasiallisesti jättänyt sarjakuva-arvionneista pois tähdet. Ellei nyt jotain ihan poikkeuksellisen upeaa, tai kurjinta kuraa tule vastaan, sitten saatan niitä käyttää. Teksti kertokoon sisällöllään asiansa. 

Manga jatkuu siitä mihin viimeksi jäätiin. Edellinen pokkari aloitti Lontoon ritari tarina kokonaisuuden ja nyt saamme luettavaksemme osat 2–4. Elikkäs aika pitkä tarina. Ja hyvin poliittinen. Poliitikko Adam Whitley ajaa vaalilakimuutosta ylähuoneelle. Hän saa käsiinsä asiapapereita, jotka todistavat ylähuoneen laittomuuksista. Tietenkään mikään ei mene suunnitellusti. Taustalla vaikuttaa mediamoguli Milverton, Whitleyn perhesuhteet ja tietenkin Moriarty, Rikoslordi.

Kiristystä, politiikkaa, kieroilua, murhia ja perhesuhteita. Lopulta kaikki päättyy siihen kun Rikoslordi tekee näyttävän murhan, pakenee paikalta ja päätyy lehtien otsikoihin. Opuksen viimeinen neljännes aloittaa uuden tarinan Pimeyteen verhoutunut kaupunki. Sen keskiössä taas onkin itse, kukapa muukaan, kuin Sherlock Holmes. Hänellä on omat epäilyksensä Rikoslordin olevan Moriarty.  Asiaa selvittäessään nähdään muun muassa hillittömän hauska kohtaus herrasmiesklubilla, joka kuvastaa hienosti vanhahtavaa brittiaatelia.

Tämä kymmenes osa ei missään nimessä ole parasta Moriarty sarjaa. Se on liian poliittinen ja liian venytetty. Toki jokainen pätkä päättyy hienoon clifthangeriin. Varsinkin pokkarin viimeiset sivut saavat John H. Watsonin fanien posket kuumottamaan.

Sarja on kokonaisuudessaan tähän saakka ollut hienosti käsikirjoitettu ja todella miellyttävää luettavaa. Mutta osataanko sarja lopettaa ajoissa, vai pystytäänkö se nostamaan uuteen mielenkiintoiseen nousuun? Potentiaalia tässä faktalla ja fiktiolla leikittelevässä tarinakokonaisuudessa toki on. 

Miyoshin taide on koko ajan ollut kaunista. Selkeää, leikittelevää ja särmäkästä. Sitä on ilo katsella.

Mielenkiinnolla jään seuraamaan, mitä jatko tuo tullessaan.