The Matrix Resurrections

Uudet aurinkolasit, vanhat temput

Lähdetään siitä muistutuksesta, että ensimmäisestä Matrix elokuvasta on jo 22 vuotta, ja sen jatko-osista 18 vuotta. Eli onko tämä jatko-osa tarpeellinen? On ja ei. Sen käsikirjoitus on sen verran hyvä ja tuo vanhaan tarinaan uuden twistin, mutta samalla se, sekä hyvässä että pahassa, toistaa aiempien elokuvien tehosteet ja kaavat. Mutta miksi hypätä pois turvalliseksi havaitulta tieltä.

Elokuvan juoni on niin täynnä oikeata elämää, elämää matrixissa ja erilaisissa vaihtoehtoisissa maailmoissa, etten edes yrittää selittää koko juonta, kuin osapuilleen. Vinkkinä suosittelen aiemman kolmen osan kertauskatselmusta. Itsellä ne odottavat uusintakierrosta nyt joulun pyhinä, ja sitten perään uusinta kokeilu vielä tälle The Matrix Resurrections pätkälle. Saattaisi arvosana jopa noustakin vielä.

Leffan alku tuhoaa kaikki aiemmat Matrix-elokuvat. Thomas Anderson (Keanu Reeves) on kehittänyt koko Matrix-pelisarjan. Eli ne ovat olleet pelkkiä pelejä, eivät todellisuutta. Ei Matrixissa, eivätkä oikeassa maailmassa. Pelkkä pelisarja. Kuitenkin raja todellisuuden ja matrix maailman rajalla alkaa hämärtyä. Jopa Andersonin kallonkutistaja (Neil Patrick Harris) vakuuttaa, että kaikki oli vain kuvitelmaa. Kuitenkin kohdattuaan oikeassa maailmassa tutulta vaikuttavan hahmon, joka muistuttaa pelien Trinityä (Carrie-Anne Moss), alkaa Andersonin kuuppa todellakin sekoamaan.

Samalla siellä toisessa todellisuudessa, vastarintaliikkeen tyypit saavat pelastettua Keanun hahmon koneiden hautomosta. Ja näin ollen Neo on jälleen herätetty henkiin. Resurrection.

Vastarintaliikkeen ja koneiden välinen sota on hieman hiipunut, jopa muutamia koneita on liittynyt vastarinnan puolelle. Mutta Neolla on vääjäämätön halu pelastaa myös Trinity koneiden vallasta…

Mukana matkassa on tuttuja hahmoja edellisistä elokuvista. Parhaat ovat kuitenkin nuorennusleikkauksen saaneet Morpheus (Yahya Abdul-Mateen II) ja erittäin mielipuolinen Agent Smith (Jonathan Groff). Sitten taas hypitään ovista ja ikkunoista, juostaan seinillä, väistellään luoteja, valitaan pillereitä ja ihmetellään missä maailmassa milloinkin ollaan? Ja kaikki tämä uusien tyylikkäiden aurinkolasien takaa.

Elokuva on visuaalisesti hengästyttävä. Toki se ei tee samaa vaikutusta kuin ensimmäinen elokuva vuonna 1999. Ei se voisikaan. Kaikki tehosteet olivat silloin jotain uutta ja ihmeellistä. Muutama hauska uusi juttu on mukaan saatu, mutta meidät on niin turrutettu jo tehosteilla, etteivät ne pahemmin hätkäytä. Elokuva on myös juoneltaan hengästyttävä. Sain kyllä pinnistellä penkissäni pysyäkseni kärryillä, missä milloin mennään. Siksipä kertausläksynä itselleni alkuperäinen trilogia.

Ohjaaja Lana Wachowski on potkinut ohjaajan pallilta pois siskonsa, ja hoitelee nyt homman yksin. Tyylikkäästi ja taidolla. Elokuva ei tarjoile suvantokohtia, vaan vyöryää, räiskyy ja rätisee.

Samalla kun hemmetin hyvä soundtrack pauhaa taustalla. Musta nahka ja vinyylivaatetus on vaihtunut hieman värikkäämpään ja kevyempään pukeutumiseen. Varsinkin Morpheus-hahmon vaatteissa on puvustaja päässyt ilottelemaan väreillä. Aurinkolaseista voisin napata mitkä vain ensi kesän terassikierrokselle. 

Reeves ja Moss hoitavat tonttinsa tyylikkäästi. Toki pientä ikääntymistä on havaittavissa.

Neil Patrick Harris tekee loistavan roolisuorituksen, jota onnistutaan kasvattamaan yllättävästi.

Mutta kyllä oma lempihahmoni on Jonathan Groffin (mulle täysin tuntematon kaveri, mutta en olekaan koskaan katsonut Glee-sarjaa) hyvin hyvin ikävä ja paha Agent Smith. Jos alkuperäinen Smith (Hugo Weaving) osasi olla itse ilkimys, niin nyt on kyllä Groffinille kirjoitettu pahuutta roppa kaupalla enemmän. 

Hurjaa pyöritystä koko elokuva. Mutta ehdottoman hyvää viihdettä koko 2 ja puoli tuntia.

Mutta kannattiko jatko-osa tehdä? Kyllä mun mielestä. Aikaa on kulunut, ja käsikirjoitukseen on ihan selkeästi paneuduttu. Poikiiko tämä lisää jatko-osia ja tarvitaanko niitä? En kommentoi.