The Lost Daughter

Hienoeleinen ja mystinen elokuva pitää otteessaan

Tämä Maggie Gyllenhaalin (Yön ritari, Donnie Darko) ensimmäinen pitkän elokuvan ohjaus on jo muutamia leffapalkintoja saanut, ja on myös ehdolla kolmessa kategoriassa Oscareissa.

Eikä syyttä. Vaikka elokuvassa ei pohjimmiltaan tapahdu mitään, se on silti intensiivinen tarina joka aukeaa katsojalle pikku hiljaa, kuin sipulia kuorisi.

Kielten professori Leda (Olivia Colman) saapuu pienelle Kreikan saarelle viettämään lomaansa, toki samalla töitä tehden. Yhteisellä rannalla hän onnistuu sotkeutumaan erään suurperheen elämään, näiden tyttären kautta. Jonkinlainen yhteys muodostuu perheen nuoreen äitiin Ninaan (Dakota Johnson).

Tytär katoaa hetkeksi ja Leda onnistuu löytämään hänet. Samalla katoaa kuitenkin tytön rakastettu nukke, jonka Leda on varastanut kassiinsa. Tästä alkaa hidastempoinen muistelu hänen omaan nuoruuteensa nuorena äitinä. Nuorta Ledaa esittää Jessie Buckley. 

Kunnianhimo opiskella ja nousta uralla eteenpäin, samalla kun Ledan kaksi nuorta lasta itkevät ja vaativat hänen huomiotaan kotona, on ahdistavaa seurattavaa. Lasten itkua ja äidin hermojen kiristymistä.

Leda näkee nuoressa Ninassa itseään, ja sen kuinka Ninan perhe pitää häntä tiukassa hallinnallisessa otteessaan. Ninan perhe nousee hiljalleen uhkaksi jopa Ledan saarella oleiluun.

Leda tekee nuoruudessaan suuren ja rankan ratkaisun, ja nyt vanhempana hän antaa myös Ninalle mahdollisuuden oman elämänsä käännekohtaan.  

Tarina on viipyilevää kuvausta ja hidastempoista juonen kuljetusta. Siinä piilee kuitenkin koko alla jonkinlainen mysteerin fiilis. 

Mutta Gyllenhaal ohjaajana ja käsikirjoittajana osaa kuitenkin pitää langat käsissään, eikä lähde sellaisiin tyhjänpäiväisiin haahuiluihin, kuten esimerkiksi turhanpäiväisissä Terrence Malickin elokuvissa on tapana.  

Tarinan kaikki kolme naista, Colman, Buckley ja Johnson tekevät upeat roolit. Ja itse jään odottamaan lisää ohjauksia Gyllenhaalilta.

Näyttävä ja tyylikäs esikoisohjaus.