Mulkoilijat

Järjettömän hyvä teksti, jota tukevat järisyttävän taitavat näyttelijät

Mulle Komediateatteri on aina ollut sellainen kevyehkön ja hieman helpohkoidenkin tarinoiden näyttämö. Ei siinä siis mitään vikaa. Esitykset myyvät ja yleisö tykkää. Pääasia on se, että ihmiset käyvät katsomassa esiintyvää taidetta. Ohjelmistossa on ollut aiemminkin helmiä, mutta nyt on löydetty täydellinen timantti.

Mulkoilijat (Kvetch) on kirjoitettu 90-luvun alussa, mutta se on silti 30 vuoden jälkeenkin ihan tätä päivää. Esityksen juoni lyhykäisyydessään on se, että Frank (Tommi Raitolehto) on kutsunut vähän vahingossa työkaverinsa Halin (Lari Halme) baari-illan jälkeen syömään. Frankin vaimo Donna (Pilvi Hämäläinen) tarjoilee väljähtänyttä illallista ja seurana on Frankin röyhtäilevä anoppi (Marjut Sariola). Illallisen aikana tilanteet eskaloituvat erinäisiin asioihin.

Toisella puoliskolla kuvioihin tulee myös George (Ola Tuominen), jolle Frank yrittää kaupitella tekstiilejä, samalla kun vaimonsa Donna seksifantasioidensa innoittamana päättää aloittaa suhteen, vähän jopa väkisinkin Georgen kanssa. Toki tarinaan kuuluu myös muita outoja ja hauskoja episodeja, mutta tässä niistä sen enempää paljastamatta.

Tarinahan sinänsä ei kuulosta kovinkaan kummoiselta, mutta ideana näytelmässä onkin se, mitä ihmiset puhuvat, ja mitä he oikeasti ajattelevat. Vähän väliä muut näyttelijät lavalla jähmettyvät (uskomattoman näköisiin asentoihin) ja joku taasen jatkaa replikointia siitä, mitä hän oikeasti ajattelee, tai haluaisi sanoa, kunnes tilanne taas jatkuu vaivaannuttavan tavanomaisesti. 

Steven Berkoffin teksti on yksinkertaisen nerokas. Se paljastaa inhimillisyytemme syvimmät tunteet seksuaalisuuden, inhon, raivon ja likakaivon kautta todellisiksi. Pitäisikö joskus asiat vain sanoa suoraan, päin naamaa? Näinhän me emme käyttäydy. Se ei ole soveliasta.

Näytelmä antaa paljon ajattelemista itse kullekin katsomossa. Ei saisi nauraa kärjistyneille asioille ja tunteille, mutta ha haa, siltipähän huomaat nauravasi. Tosin samalla kiemurtelet hieman häpeästä tuolillasi. 

Nerokas ja ah, niin vapauttava teksti.

Yleisö reagoi koko näytelmän ajan raivokkaasti mukana. Itse olin sattumalta katsomassa neljän ystäväni kanssa.

”Ehkä parhaimpia komedioita mitä olen nähnyt”

”Joutuu katsomaan itseään peilistä hieman eri kulmasta tämän nähtyään”

”En käsitä noiden näyttelijöiden taitoa. Ihan huikeita”

Tällaisia kommentteja puidessamme näytelmää jälkeen päin. 

Marjut Sariolan pieni, mutta sitäkin röyhtäilevämpi rooli on juuri täydellinen hänelle. Sariola ei petä koskaan.

Itselleni Pilvi Hämäläinen on uusi tuttavuus, mutta pidän hänen lavapreesensistä paljon. Pikku rouva Donnan roolissa hänestä herää upeasti seksuaalinen tiikerinaaras. Ola Tuominen loistaa roolissa kuin roolissa. Sehän nyt vaan on selvä fakta. Harmi vaan kun Georgea nähdään lavalla niin vähän. Olaa katselee aina mielellään näyttämöllä. Toisaalta tämä näytelmä ei ehkä olisi näin hyvä ilman kahta, ehkä Suomen parasta ja taitavinta tilanteenhaltuunottajaa. Parvaljakko Halme–Raitolehto on jotain ylitsepääsemättömän hurjaa roolisuorittelua. Halmehan on elekielen ja ilmeiden mestari, sekä sekunnin murto-osassa muuntautumiskykyinen kameleontti. Aina ilo silmälle. Raitolehto taas tuo aina rooleihinsa niin vahvaa tulkintaa, josta paistaa joka kerta täydellinen asettautuminen rooliinsa. Oli se sitten mikä tahansa. 

En ole koskaan päässyt sanomaan mitään pahaa Marika Vapaavuoren ohjauksista. Enkä haluakaan, enkä nytkään pääse. Vapaavuori on lahjakkaimpia ohjaajia Suomessa. Teksti kuin teksti hänen hyppysissään muokkautuu tasaisen varmasti aikataulutetuksi teokseksi näyttämölle. Missään ei ole mitään turhaa. Ei ilmaa, ei rakoja. Näytelmä etenee upealla temmolla. Silti osataan pysähtyä nauttimaan myös hitaammistakin hetkistä. Laadukasta. Nautinnollisen laadukasta.

Itse pääsin paikalle nyt vasta kevätkauden viimeiseen esitykseen, mutta huoli pois! Esitykset jatkuvat syksyllä. Kehottaisin varaamaan tähän naurupommiin liput jo nyt. Kaikillehan tämä ei sovi. Kielenkäyttökin on ihanan roisia ja ronskia. Minä pidin valtavasti.