Alien Romulus

Nuoriso avaruudessa kohtaa katsojille tutun hirviön

Mun on ihan hirveän vaikeaa kirjoittaa yhtään mitään Alien kritiikkiä, koska olen täysin Alien-fani ja -friikki. Tätä leffaa olen ilolla ja kauhulla odottanut kuin kuuta nousevaa. Heti ensi-iltapäivänä ensimmäinen mahdollinen näytös Tampereella Isense salissa. Ja heti sanon tässä vaiheessa, että tämä leffa kannattaa todellakin kokea kunnon äänentoistollisessa salissa. Jyrinää ja tärinää nimittäin riittää.

Toissapäivänä, kun leffasta pääsin, en todellakaan saanut kasattua ajatuksia leffasta kirjoittaakseni. Vuorokausi leffan Euroopan ensi-illasta leffan soundtrack vihdoin löytyi Spotifysta. Sitä kuunnellen kritiikkiä naputtelen.

Leffan idea, miksi nuoret ihmiset lähtevät hylätylle avaruusasemalle, on ehkä hieman köykäinen. Toisaalta ymmärrettävä, toisaalta järkeenkäypä. Mutta se mitä avaruusasemalla tapahtuu, onkin ihan toinen juttu. Ymmärrettävää juonen kannalta on se, että kaikki menee pieleen. Hyvin pahasti pieleen.

Eloonjäämiskamppailuhan siitä seuraa. Jo trailereista olemme saaneet nähdä, että facehuggereita riittää. Isoja Alieneitakin kohdataan. Se juonesta. Kerrotaan muusta. En jaa spoilereita.

Elokuva on järisyttävää vuoristorataa ensimmäisen vartin alun jälkeen. Se on hengästyttävää toimintaa, kauhua, hiipimistä, juoksemista, yllätyksiä ja upeutta loppuun asti. Tämä on ohjaajan ja todellakin Alien-maailman osaavan ohjaaja Fede Alvarezin Alien fanittama fanituote true faneille. Se antaa ihan kaiken mitä me haluammekin. Ja vähän enemmänkin. 

Alvarez lainailee ihanan häpeilettömästi elementtejä kaikista Alien-sarjan elokuvista, sarjakuvista, plus myös inhoittavan ahdistavasta Alien Isolation pelistä. Kaikki kaikessa ja tehosekoittimen läpi ja voilá, meillä on haluamamme ihan sikasiisti uusi leffa!

Pelkästään kaikki visuaalisuus retromeininkeineen on kaunista katseltavaa. Yksityiskohtia riittää lavastuksessa ja koko avaruusympäristössä. Musiikki (Benjamin Wallfisch) kunnioittaa alkuperäisen Alien leffan maailmaa, mutta löytää siihen myös uutta twistiä. Muutenkin äänimaailma on käsittämättömän hienosti toteutettu.

Efektit, jotka on pääosin toteutettu ”vanhanaikaisesti” näyttävät kaiken nykyisen greenscreen hölöpölön jälkeen tyylikkäiltä ja juuri sen arvoisilta, että nyt on tehty leffaa harkiten ja arvostaen alkuperäistä. 

Nuoret näyttelijät vetävät roolinsa hemmetin hyvin. Varsinkin pidin androidin esittäjästä. Tätäkään en tämän enempää spoilaa, vaikka tämänkin toki trailerista tajuaa. Muutenkin androidikikkailu yllätysällistyksineen on ihan mieletön veto tässä käsikirjoituksessa.

Ei Cailee Spaeny mikään uusi Sigourney Weaver ole (kukaan ei sitä manttelia voi periä), mutta mimmissä on kyllä munaa. Ainoa mistä en loppukahinoissa pitänyt, oli Alien Resurrectionin loppuun viittaava hahmo. 

Sen kun olisi jättänyt pois, niin leffa olisi oikeastaan täydellinen. Mutta muuten loppuhuipennus taisteluineen sai kyllä liimautumaan penkkiin.  Ja oikeastaan se, miten Alvarez onnistuu yhdistämään koko sagan Prometheuksen mustasta mönjästä kaikkiin leffoihin, on ällistyttävää. 

Toivottavasti tämäkään nyt ei spoilaa, mutta kaksi kohtausta olivat ihan hemmetin pelottavia. Facehugger hiipiminen ja ööö, miten sen sanois; happohyökkäyskohtaus. Ei pystynyt hengittämään pariin minuuttiin. 

Niin! Ja nythän sitten virallisesti nähdään se hetki mitä tapahtuu, kun chestbusterista tulee iso Alien! Rakkautta juu kai? H.R. Giger olisi mielissään.

Mieleen jää silti monta kysymystä leffan jälkeen, ja mahdollisia jatko-osa ajatuksia. Mitenkäs sitten Remus? Ja mitä kaikkea avaruus-asemalla tapahtui? Ja ihan kaikkea. Voi että. Mahtavaa!

Elokuva varmasti ihastuttaa ja vihastuttaa. Mutta Alien-diggarit maailmalla ovat pääosin viihtyneet ja tykänneet. Minä nautin paljon. Menen tänään perjantaina katsomaan uudestaan, ja sitten taas ensi viikolla ja ja ja…Tämä täytyy nauttia leffassa. Ihan ehdoton suositus. 

Kyllä tämä menee sarjan Alien ja Aliens leffojen jälkeen heti suosikki kolmoseksi! Heittämällä.