Taru Sormusten Herrasta

Tampereen Teatterin kunnianhimoinen suurtuotanto, Taru Sormusten Herrasta, yhdistää teatterin, musiikin ja sirkuksen elementit tavalla, joka on harvoin nähtyä suomalaisella näyttämöllä. J.R.R. Tolkienin rakastettu eepos herää henkiin Tampere-talon Ison salin lavalla visuaalisesti vaikuttavassa esityksessä, joka heijastaa yhteistyöhön osallistuneiden yli 250 taiteilijan ja teknikon tinkimätöntä työpanosta.

Ella Mettäsen roolityö Frodona on esityksen ehdoton kohokohta. Hänen kyky täyttää valtava sali läsnäolollaan, samalla säilyttäen Frodon herkkyyden ja päättäväisyyden, on ilmiömäinen. Ville Majamaa kantaa Gandalfin roolin vakaalla auktoriteetilla, hänen repliikkien hallintansa ja hahmon syvällinen tulkinta ovat vaikuttavia. Antti Reinin Aragorn ja Risto Korhosen Klonkku tuovat mukanaan intensiteettiä ja jännitettä, jotka pitävät yleisön otteessaan.

Teknisesti vaikuttava, tarinankerronnaltaan raskas

Visuaalisesti esitys on huikea saavutus. Marjatta Kuivaston suunnittelemat 50 vaihtuvaa näyttämökuvaa, Pirjo Liiri-Majavan taidokkaat puvut ja Joonas Tikkasen uraauurtava valo- ja videotekniikka luovat kokonaisuuden, joka on samalla henkeäsalpaavan kaunis ja immersiivinen. Sirkuksen tuomat vaaran elementit, kuten tulen käsittely ja ilma-akrobatia, lisäävät Keski-Maan vaaroja käsinkosketeltaviksi.

Kuitenkin, Tampere-talon Iso sali tuo mukanaan omat haasteensa. Vaikka pyörönäyttämö ja screenien käyttö helpottavat suurten joukkojen seuraamista, salin laajuus ja akustiikka tekevät intiimien hetkien tavoittamisesta vaikeaa. Sinfoniaorkesterin rooli, vaikka alkujaan lupaava, jäi osittain musiikilliseksi taustamatoksi. Parhaimmillaan sävelletty teos olisi voinut vielä vahvemmin tukea draaman intensiteettiä ja rytmitystä.

Kokonaisuus kärsii myös tietystä ylitsevuotavuudesta. 4,5 tunnin mittainen esitys on kieltämättä raskas, ja paikoin dialogin runsaus sekä tarinan yksityiskohtien käsittely veivät mukanaan tarpeettomia sivupolkuja. Esityksen mittakaava ja Tolkienin rikas maailma asettavat vaatimuksia, mutta hieman tiivistetympi lähestymistapa olisi voinut tehdä tarinasta helpommin omaksuttavan ja emotionaalisesti vaikuttavamman.

Lopuksi

Taru Sormusten Herrasta on merkittävä teatteritapaus suomalaisessa kulttuurikentässä, ja sen esitykset vetävät ansaitusti yleisöä ympäri maan. Vaikka esityksen pituus ja tekniset haasteet eivät anna sille täyttä mahdollisuutta loistaa, kokonaisuus on kunnianosoitus Tolkienin tarinankerronnalle ja Tampereen taidelaitosten yhteistyön voimannäyte. Tämä tuotanto tarjoaa katsojilleen unohtumattoman matkan Keski-Maahan – seikkailun, jossa visuaalisuus ja näyttämötaide kohtaavat harvinaisella tavalla.