Etiopialainen ystävä 

Outo ja mielenkiintoinen kombo

Niin. Kyllä. Taas jälleen toistan itseäni. Tanssiteatteri MD yllättää joka kerta. Tällä kertaa yllätys on kovin kaksijakoinen. Tykkäsin ja en tykännyt.  Etiopialainen ystävä -teos on jotain, mitä on hyvin vaikea kategorioida. Se on liikettä, tanssia, tekstiä, laulua, musiikkiteatteria musikaalimaisesti, musikkia ja taidetta isolla T:llä. Mutta ennenkaikkea teos on kokemus, joka kannattaa käydä aistimassa. Piti sitten lopputuloksesta tai ei. 

Etiopialainen ystävä on uusi ja koskettava musiikkiteatteriteos, joka innovatiivisesti käsittelee meidän kaikkien yhteistä ajankohtaista todellisuuttamme, rinnastaen pakolaisuuden ja paperittomuuden ilmastokriisiin ja massasukupuuttoon. Kokoavana metaforana teostapahtumassa on paperittoman pakolaisen käsite ja tästä näkökulmasta annettu väitelause: Jokainen ihminen tulee Etiopiasta.

Mun on ihan pakko myöntää heti suoraan, että en kyllä saanut tästä ajatuksesta ja ideasta kiinni. Menee suoraan sanottuna yli meikäläisen hilseen, niin upealta kuin idea kuulostaakin.  Mutta kun olen MD:n teoksia about 25 vuotta katsellut, joskus ymmärtäen, joskus ihan kujalla olleena, osaan silti heittäytyä vaan tyhmän katsojan osaan keskittyen siihen mitä näyttämöllä tapahtuu. Liikettä, musiikkia jne. Antaudun taiteen vietäväksi.

Otetaanpas framille ensin esityksen huonot puolet. Lyhyesti sanottuna se on ihan liian pitkä ja itseään toistava. Teoksesta olisi hyvinkin helposti voinut leikata punakynää koreografiaan ja tekstiin käyttäen yli 30 prosenttia. 

Ensimmäinen osa ”Tuhkan ääni” on täysin epäolennaisen pitkitetty ja se saa katsojan helposti lannistumaan. Samalla myös varautumaan, että tällaistako on luvassa vielä reilu tunti? Teksti ja liikekieli ovat valitettavan jankkaavaa.

Sanna Kekäläinen (rakenne, kokonaisdramaturgia, ohjaus, koreografia, tila) on pitkän ja upean uran tehnyt taiteilija. Siitä kiitos. Mutta nyt liikutaan sillä rajalla, onko tämä jo liian taiteellista? Mutta sitten koetaankin todellinen käännekohta, kun saadaan bändi lavalle. Sekä myös MD:n omat tanssijat Suvi Eloranta, Anniina Kumpuniemi ja Samuli Roininen, muassaan Janne Marja-Aho.

Kekäläisen teos muuttaa täysin muotoaan. Nyt minäkin alan viihtymään. Teos on edelleenkin outo, mutta se myös kiinnostaa. Musiikkiteatterilliset, mielestäni jopa musikaalimaiset, kappaleet jyräävät, laulu raikaa, tanssijat pääsevät elementtiinsä ja tekstin osuus vähenee. Vaikka edelleenkin kohtaukset ovat liian pitkiä, mielenkiintoni säilyy. Lavalla tapahtuva liike muoveineen on mielenkiintoista, ja biiseistä Plastic Bag jää mieleen kummittelemaan. 

Eniten loppujen lopuksi Etiopialaisesta ystävästä jäi mieleeni ihan huikean hyvä bändi. Huomasin tarkkailevani varsinkin Sara Puljulan moninaista instrumenttien käsittelyä. 

Arvioni kuulostaa ehkä negatiiviselta, mutta minulle tällaisen arviointi on hyvin haasteellista. Kyllä minä ihan viihdyin ja nautin. Ehkä vain olen edelleen hieman hämmentynyt?