Vaimoni Casanova

Ei sellaista peruskomediaa kuitenkaan

Leea Klemola on vuosien saatossa tehnyt minuun vaikutuksen näyttelijänä, ohjaana, ihmisenä ja varsinkin käsikirjoittajana. Tiesin ja aavistin suurinpiirtein mitä tulisin saamaan. Yllättyin ja en yllättynyt. Rakastan aiheita, missä teatteri tapahtuu teatterissa ja pureutuu teatteriin.

Vaimoni Casanovassa teatterin narikan Antero Jokinen (Lari Halme) pääsee kokeilemaan ohjata Casanovan uudesta näkökulmasta. Pääosaan hän kaivaa naftaliinista Me Too -syytöksistä kärsineen entisen näyttelijättären ja teatterinjohtajan Kyllikki Lallan (Mari Turunen). 

Näytelmää kasatessa käydään menneisyyttä läpi monin tavoin. Ihmiset ovat toisilleen raadollisia ja toisiansa pihdeissä kiduttavia perkeleitä. Seksi, valta, nokkimisjärjestys, teatterin hierarkia, koti yhdistettynä teatteriin ja ihmisten loputon itsensäetsiminen ja tyhjyys näyttelevät tässä tekstissä pääosaa.

Klemola uskaltaa jälleen nostaa esille tärkeitä asioita niin teatterista, kuin ihmisyydestäkin. Vaikka tekstin kantaesitys on ollut jo vuonna 2016, ja uskoakseni siihen on lisätty asioita nykyisen hallituksen kultturirahojen leikkauksista, se tekee siitä aina yhtä tärkeän ja ajankohtaisen. 

Teksti ei ole Klemolan parhaimpia. Ja se on jopa hieman oudon pliisu Klemolaksi? Mutta se on hykerryttävän, ja samalla kamalan nautittava. Tämä asia ei petä.

Ohjaaja Antti Mikkola on hienosti ottanut kopin haastavasta tekstistä.

Kummallekin olisin toivonut hieman jankkauksen vähentämistä ja tiivistämistä sekä ohjaukseen että käsikirjoitukseen. Varsinkin toisella puoliskolla loppupäässä. Se alkaa hieman puuduttaa, kun asiat on jo nähty, kuultu ja ymmärretty.  Mutta toimiihan se ehdottomasti näinkin.

Frenckelin kahteenjaettu yleisö (huom! kävin katsomassa tämän viikon ensi-illan jälkeen) tykkäsi aivan selkeästi. Itselleni sain mielihyvää tarkkailla lavakatsomolta normaalin katsomon yleisön reaktioita, ja varmasti myös toisinkin päin. Näyttelijöillehän tämä on toki astetta tai pariakin haastavamapaa näytellä kahteen suuntaan. 

Klemola on käyttänyt näytelmissään myös näyttelijöitä, joilla ei ole aikaisemppa kokemusta näyttelijäntyöstä.

Wikipedia

Löpinät sikseen kehutaan kaikki. Tekniikka, lavastus, puvustus (oi se Marin puku lopussa!) –  kaikki toimii.  Kerrankin saatiin myös yleensä näkymättömät tyypit lavalle, esimerkiksi apulaisnäyttämömestari Antti Palo ja muut teatterin tärkeät ihmiset, jotka ovat iso osa illuusion luomista.

Heikki Kinnunen on loistava valinta ohjaajan äänenä alussa. Jo Kinnusen ääni saa katsojissa aikaan luottamusta sekä tirskahtelua tulevasta. Katriina Lilienkamph tekee ihanan hermoilevan ja silti jaloillaan seisovan roolin assarina.

Mielestäni aina yhtä taitavassa Matti Hakulisen esittämässä lääkäri Jukan roolissa on munaa uteliaisuudessaan ja jonkinlaisessa periksiantamattomuudessaan enemmän kuin yhdessäkään muussa miehessä lavalla. Vaikka mielenkiintoisia seksuaalisia viboja hänenkin roolistaan säteilee.

Hienon ja ällöttävän, hahmoltaan inhan naurettavan roolin teatterin tanssivastaavana ja pukkina ansaitsee ehdottomasti upeasti rooliin heittäytyvä suorastaan seksisymbolimainen Kai Vaine. Ai että, se ensimmäinen sisääntulo sai koko salin housut vipattamaan. 

Ja tähän sitten taas iso ja pitkä liuta ylistyssanoja meidän kehonkielellisen ja pikkutarkan täydellisen aikatauluttamisen mestarille Lari ”the only one” Halmeelle. Ja aplodit perään. Haastava rooli, josta ei ihan kuka tahansa pysty todellakaan suoriutumaan. Lari on taas kuin rotta vedessä. Upeaa. 

Ja sitten se meidän Turusen Mari. Voi jukoliste sanon mä! Pariin otteeseen olen saattanut Maria aiemminkin kehua. En koskaan ilman syytä. Enkä nytkään. Ikääntyvän mummonäyttelijän rooli elämänsä pohjaltanousun yrityksenä kaiken paskan läpikäyneenä ja selkäkipuisena ei ole niitä helpoimpia rooleja. Mari osaa taas vetää tunnekuohusta toiseen lavalla, että katsojaa sekä puistattaa, itkettää, että naurattaa samanaikaisesti.

Upea rooli. En kyllä tätä näkisi kenenkään muun Tampereen teatterin näyttelijän tulkitsemana. Hieno haastava teksti. Taas osa tykkää, osa (minä) nauttii. Ei tämä ole sitä kaikille sopivaa katseltavaa. Siinä on Klemolaa. Siinä on selkeästi ohjaaja Mikkolan silmää, ja siinä on loistava tiimi työskentelemässä.

Menkää nyt ihmeessä nauttimaan syksyn koomisin ja mustahuumorisin outouspläjäys.