Aliveness
Kaunista liikettä monin tavoin ymmärrettäväksi
Enpä muista, milloin tanssiesitys saa minut itkemään. Tai että avecini itkee niin paljon, että valkoisen collegepaidan hihat tuhraantuvat ripsiväristä. Tästä opimme, että muista aina ottaa nenäliina mukaan. Oli esitys mikä tahansa. Taide voi yllättää.
Tanssiteatteri MD:n koreografi Mari Rosendahl on luonut 40 minuuttia kestävän teoksen, joka pitää otteessaan, ja liimaa katsojan penkkiinsä heti alusta saakka. Teos on yhteen sanaan tiivistettynä hurmaava. Se on kaunis, upea, yllättävä ja monitulkintainen.
MD:n sivuilla teosta kuvaillaan näin: ”Duetto ottaa vaikutteita ympäristöstään sekä kommentoi maailmanpoliittista tilannetta abstraktissa kontekstissa.”
Tässä kohtaa pääsenkin sanomaan sen, taas,mikä minua nykytanssissa viehättää: tulkinnallisuus. Se, miten ihmiset näkevät, kokevat ja ymmärtävät asiat eri tavalla. Minä en yllämainittuja asioita kappaleesta löytänyt esityksen aikana. Ehkä nyt jälkeenpäin. Mutta tämä onkin syy, miksi en koskaan lue ennakkoon, mitä olen menossa katsomaan ja kokemaan. Haluan löytää sen oman tulkintani.
Avecini tulkitsi esityksen parisuhdeväkivallaksi. Se on upea tulkinta, ja jotain ihan muuta, mitä minä näin. Olen viime aikoina katsonut kaikki Terminator- ja Bladerunner-elokuvat putkeen jälleen kerran. Minä koin esityksen robotiikkana, joka muuttuu inhimillisyydeksi, oman itsensä löytämiseksi, rakkaudeksi, suhteeksi toiseen koneeseen/ihmiseen. Sen jälkeen väistämättömäksi paluuksi valitettavaan alkuperään ja todellakin hyvin vaikuttavaan ja itkettävään lopputulemaan.
Mutta miten voi tanssi ja kehon kieli ollakin jälleen kerran näin kaunista?
Lavalla Joel Alalantela ja Klaara Haapanen muodostavat suorastaan ärsyttävän ja ihanan symbioosin. He ovat yksi ja he ovat kaksi. En edes muista milloin viimeksi olisin näin upeaa yhteensulavuutta Hällän lavalla nähnyt. Äärimmäistä tarkkuutta ja käsittämättömän upeaa liikettä.
Sari Mayer valosuunnittelijana on jo käsite. Tällä kertaa hän ylittää itsensä. En ole ikinä nähnyt näin priimatarkkaa valon ja varjon kohdistamista missään taiteessa. Totaalisen täydellistä. Valoilla ei kikkailla, mutta valon ja pimeyden väli on selkeä. Sekin kuvastaa teoksen ideaa ja voimakkuutta, niin kuin pitääkin. Upeaa valotaidetta.
Musiikki on upeaa, vaatteet ovat upeat, mutta upeinta on Rosendahlin käsittämättömän hieno koreografia. Se antaa tulkinnanvaraa, se on haastava sekä katsojille, että varsinkin tanssijoille. Se on kaunis. Se on raaka ja ruma. Se on täydellinen.
Tämä oli ennenkaikkea kokemus. Sellainen, josta jää jälki pidemmäksi aikaa. Tämän haluan kokea ja nähdä uudestaan. Ja aion mennäkin.
Menkää hyvät ihmiset katsomaan ja kokemaan kauneutta. Ja ottakaa se nenäliina mukaan!
