Neiti Marple ja tuijottava katse
Kuvassa keskellä Johannes Korpijaakko ja Miia Selin, toinen vas. Janne Saarelainen, Pihla Pohjolainen, Maiju Saarinen, Esme Kaislakari, Kaisa Sarkkinen, Jari Ahola, Petra Ahola, Kristiina Hakovirta ja Mika Honkanen. Kuva Kari Sunnari
Täydellistä, jännittävää ja tyylikästä viihdettä kaikille katsojille
Paljastetaan heti aluksi oma skepitysyys pariinkin asiaan. En ole oikeastaan koskaan katsonut tai lukenut Christien Neiti Marple -tarinoita, joten en hirveästi odottanut näytelmää kovinkaan innolla. Toisekseen, jo aikoja sitten, kun sain uutisen luettavakseni, että Miia Selin näyttelee Marplea, ajattelin että Miia on ihan liian nuori kyseiseen rooliin.
Nämä kummatkin asiat kumoutuvat täysin. Musta saattoi tulla nyt jopa Neiti Marple -fani, ja niinkin lahjakas näyttelijä, kuin Miia Selin on, häneltä luontuu mikä tahansa rooli. Neiti Marple (Miia Selin) on telonut nilkkansa, mutta ei silti voi olla puuttumatta asiaan, kun komisario, anteeksi ylikomisario Dermot Craddock (Johannes Korpijaakko) tulee hänen luoksensa uuden mysteerin kera. Paikkakunnan lähistölle elokuvan kuvauksiin muuttaneen amerikkalaisnäyttelijättären Marina Greggin (Petra Ahola) kutsuilla on tapahtunut kuolemantapaus. Mansikkadaiquiri on myrkytetty. Tapausta ratkoessa lisää murhayrityksiä ja uhkailuja ilmenee. Mahdollisia syyllisiä on useita.
Mutta mikä on loppuratkaisu?
Samalla näytelmän edetessä käydään läpi ohimennen Neiti Marplen omaa elämää ja tämän suhdetta ylikomisario Craddockiin, sekä muihinkin kyläläisiin. Joka paikkaan työntyvän Marplen päättelykyvyn avulla arvoitus saadaan ratkaistua.
Huumoria, jännittävyyttä ja jopa vakavuuttakin teatterimatkan varrelta löytyy. Sopivassa mittakaavassa kaikkea. Mutta ennen kaikkea pääosassa on loistava tarina loistavine näyttelijöineen.
Valot, äänet, lavastus, puvustus. Kaikki toimivat upeasti. Projisoinnit osataan pitää sopivan maltillisina, vaikka hienoja ovatkin. Jännittävä musiikki luo juuri sopivan tunnelman. Ja vaikka TTT:n isolle näyttämölle mahtuisikin mammuttimaisia lavastuskokonaisuuksia, ne osataan pitää aisoissa ennen lopun suurta holvikaarikohtausta. Jonka pyörityksessä nähdäänkin näytelmän tyylikkäin kohtaus Marinan ja Giuseppe (Juha-Matti Koskela) palvelijan toimesta.
Petra Ahola tekee vanhanajan näyttelijättärenä ja diivahkona täydellisen kuvan sen ajan näyttelijästä. Tai sellaisen kuvan, mikä minun mieleeni vanhoista elokuvista on jäänyt. Hämärtyykö tässä oikeiden ihmisten raja näyttelijäntyön ja oikean ihmisen välillä.
Tykkäsin valtavasti Esme Kaislakarin Cherry roolista. Hän siis toimii Neiti Marplen hieman yksinkertaisena palvelijana tämän loukattua jalkansa. Kaislakarin roolissa on ihanaa aitoutta kaikessa siinä, että hän haluaa aina puhua totuutta. Omin sanoin hieman kierrellen. Ihana rooli, jota on varmasti mukavaa toteuttaa.
Neiti Marplen ystävätär Dolly, joka myöskin joutuu epäiltyjen listalle, on myös herkullinen rooli kaikessa brittiläisyydessään. Siihen rooliin on pestattu iki ihana ja taidokas Kaisa Sarkkinen. Hänen vankalla kokemuksellaan rooli vedetään täydellisen uskottavasti ja tunteella.
Huumoria näytelmään tuo hieman Marplen tossun alla oleva ylikomisario, jonka roolin Johannes Korpijaakko luotsaa ihanan valloittavalla raasuilullaan. Toki sieltä se poliisin ihailtava sinnikkyys ja yritys myöskin pilkistää.
Miia Selin, tekee ihan huikean, vahvan ja vankan, ja ennenkaikkea uskottavan hahmolleen uskollisen roolin Neiti Marplena. Lämpöä, viisautta ja vakautta. Päättäväisyyttä ärsyttävällä nenänsä joka paikkaan tunkevalla tavallaan. Kiitos Miia! Sait minut vakuuttuneeksi Marplen olemassaolosta!
Ohjaajana Samuli Reunanen tuo lavalle juurikin sellaisen teatterin taian, mitä katsoja toivoo. Tarina etenee jouhevasti, pysäytyskuvat ovat taidokkaita, ja katsoja odottaa kieli pitkällä mitä seuraavaksi tapahtuu.
Mainiota viihdettä. Tämän näytöksen parissa varmasti viihtyy varttunut ja nuorempi katsoja rinta rinnan. Ajaton näytelmä, jossa on kivalla lailla jännitystä ja odotusta, mitä loppuratkaisu tuo tullessaan.
