Sorin Sirkus: Verda

Vihreyttä, vehreyttä ja vauzi vauta!

Musta tuntuu, että olen tässä nyt mitä, about 15 vuoden aikana näistä Sorin Sirkuksen joulushowsta kirjoittaneena, käyttänyt jo kaikki ylistyssanat. Ylistyssanani. Eli toistan vuosi vuodelta itseäni. Tylsästi. Mutta jos ei ole muuta kuin positiivista sanottavaa, niin minkäs teet?

Sorin Sirkuksen tämänkään vuotinen joulushow ei petä. Se ihastuttaa, kammoksuttaa, jännittää ja saa katsojan hyvälle mielelle. Tänä vuonna päästään vihreään ja vehreään viidakkomaailmaan. Verda saa nimensä esperanton vihreää tarkoittavasta sanasta ja on maailma, mistä löytyy eläinhahmoja, taikaolentoja ja kummallisuuksia. Erilaiset sirkusnumerot tuodaan ja luodaan katsojan ihmeteltäviksi joustavalla tarinattomuudella. 

Jälleen kerran, ei voi kuin ihmetellä Sorilaisten nuorten aikaansaannoksia ja uskomatonta taitoa. Nämäkö muka eivät ole vielä ammattilaisia? Sorin Sirkuksesta lähtee maailmalle sellaista kotimaista sirkusammattitaitoa, ettei moni sitä edes ymmärrä. 

Viime vuoden arviossani ylistin Joona Kukkolan musiikkia. Ei se tänäkään vuonna huonoa ole. Se on upeaa. Valoista vastaa jälleen kerran taiturimaisesti Eero Auvinen. Tälläkään kertaa Eero ei meitä katsojia päästä helpolla. Hän kuljettaa katsojan huomion valoillansa, kun maneesilla tapahtuu vaihdoksia ja saa siten ylläpidettyä Verdan maailman luomousta yllä.

Vuosi vuoden jälkeen Kitte Klemettilä osaa uusiutua ja yllättää puvustuksellaan. Tällä kertaa hän on päässyt oikein pöheikön pölläykseen ja vihertävään viidakko-universumiin. Numero numerolta hän on luonut maneesille yhä ihasteltavampaa kostyymiä. Naamiointi- ja maskeeraussuunnittelussa Jonna Kivimäki   ja kampaussuunnittelussa Malla Harjunpää ylittävät taas itsensä. Kukkaloistoa ja kauneutta!

Mitä esityksestä jää mieleen? Ja mikä siinä kiehtoo?

Mulle tulee ensimmäiseksi mieleen kaksi sanaa. Upeus ja kauhistus. Sillälailla hyvällä tavalla. Show alkaa ihan hemmetin kuumottavalla korealainen kehto -esityksellä. Jo tässä vaiheessa hiki nousee pintaani. Yksittäiset sirkusnumerot rullaavat nautinnollisesti eteenpäin. Mutta juuri ennen väliaikaa esitetään koko sirkuksen ehkä upein, pelottavin ja hurjin numero. Vipulauta. Minä liimaudun penkkiini ja väiajalla käteni tärisevät kahvia ryystäessäni. Uskomattoman hirvittävän kaunis numero!

Paljon mahtuu pariin tuntiin 

Itseäni jostain syystä ahdistaa aina tikapuutemppuilu. Tällä kertaa sydämentykytyksiä minulle antaa taiturimainen Joakim. Jalkajonkka, eli jalkajongleeraus on aina sellaista mistä nautin. Voisin katsoa tuntikausia. En voi ymmärtää miten joku voi hallita kehoaan moisella tavalla. Anna Knuutila näköjään voi. 

Ihmispyramidi, eli tuttavallisemmin viidenköntti sai mut melkein laskemaan alleni. Se, että kipuat neljän ihmisen vartaloa pitkin päällimäiseksi, on jo jotain. Tai olet se välikappale. Saatika olla se alimmainen joka kannattelee kaikkia – siis ihan käsittämätöntä!

Jalkajonkan lisäksi rakastan löysää nuoraa. Siinä on jotain maagista. Panu Hukkanen taitaa nuoralla yksipyörän ja tottahan toki myös jonglööraten. Uskomatonta taituruutta!

Taitoa löytyy ehdottomasti myös Paavo Kivimäen sammakkohahmosta ja Eeli Ristikartanon pokaakkelista. Mikä on pokaakkeli? No sehän on tietenkin kukon ja hevosen risteytys! Kaikkihan sen tietävät! Kummatkin jätkät eläytyvät upeasti rooleihinsa koko esityksen ajan.  Saati sitten miten upeita numeroita he vetävät.

Kaksikymmentäkuusi esiintyjää ja valtavan hieno show, joka herättää kyyneleitä, naurua ja jännitystä.