The Room Next Door

Uskomaton naiskaksikko valkokankaalla

Hitsinpimpula. Mä olen nähnyt käsittääkseni kaikki Pedro Almodovarin elokuvat Pepi, Luci, Bom ja muut tytöt elokuvasta lähtien. Tuo elokuvahan tuli Suomessa teattereihin vasta muiden Almodovarien jälkeen. Mutta. Nyt mennään uusille vesille. Almodovar on käsikirjoittanut ja ohjannut ensimmäisen ei espanjalaisen elokuvansa. Ihan Hollywood-tekele. Ja mikä vonkale se onkaan!

Kaksi naista, upea tarina

Martha (Tilda Swinton) on kuolemassa syöpään. Kaukainen ystävä Ingrid (Julianne Moore) ottaa kopin vanhasta ystävyydestä ja antaa Marthalle luvan olla mukana hänen kielletyssä eutanasiassaan. Hengittää mukana viimeisellä ”lomalla” viereisessä huoneessa. Itseasiassa alakerran huoneessa. Merkkinä kuolemasta suljettu (punainen) Marthan ovi. 

Juoni on siinä pelkistettynä. Kaunista. Voi hemmetti miten kaunista. 

Nyt on kyllä saatettu yhteen kaksi NIIN upeaa naisnäyttelijää, etteivät sanat riitä. Jotenkin ennalta arvaamaton pari, mutta kertakaikkisen täydellistä.

Kumpikin 64-vuotias näyttelijä tekee sellaisen roolin, mihin ei ihan jokainen pysty. Ja ohjaaja Pedro saa heistä kaiken irti. Lähikuvat ikääntyvistä ihmisistä ovat kaunista katsottavaa. 

Elokuva ei missään nimessä ole Almodovarin parhaita. Leffa on hidas, jotenkin tylsähkökin välillä. Siitä puuttuu ohjaajan se sellainen energisyys, mihin olemme ehkä aiemmin tottuneet. Mutta Almodovarius näkyy väreissä, esineissä, vaatteissa, huonekaluissa. Siellä on se Matador, Naisia hermoromahduksen partaalla ja Intohimojen labyrintin fiilikset olemassa kuitenkin.  Voisin arvioda Almodovarin elokuvia loputtomiin. 

Mutta tämä elokuva on yksinkertaisesto kaunis. Koskettava. Vahvojen naisten tulkinta. Siinä on kepeää mustaa huumoria. Siinä on pari hienoa twistiä, ei silleen Shyamalan tyyppisesti kuitenkaan. Hennommin. 

Tätä elokuvaa on mukava katsella. Keskittyä, puhaltaa arki pois, hengittää. Itse odotin itkeväni. Sitä ei tässä tarvittukaan. Nautinnollinen. Erilainen Almodovar. Aikuisempi.