Levoton tuhkimo

Elokuva ilmiöstä ja bändin keulakuvasta sen keskellä

Tästä elokuvasta tulee ilmiö. Näin uskon. Kertoohan se jostain sellaisesta, mitä koskaan aiemmin ei Suomessa oltu nähty tai koettu. Hysteria yhtä tiettyä bändiä kohtaan.

Elokuva tiivistää hienosti Dingon nousun ja sen väsyneen hiipumisen. Samalla se on myös matka Neumannin sielunmaisemaan. Antautumiseen ja loppuun palamiseen.Dingon huippuvuodet sijoittuvat vuosiin 1984-1986. 

Pertti Nieminen on palannut meriltä ja koonnut ympärilleen uuden bändin. Täysin uudenlainen pukeutumistyyli ja musiikki tekevät Suomessa käsittämättömän läpimurron. 

Elokuva kertoo hienon tiivistetysti sen tarinan, minkä kaikki tiedämme. Nousu, hysteria, sisäiset riidat, loppuunpalaminen, ei niin hyvin menestyvä kolmoislevy, ja sen jälkeen loppu.

Elokuvan alussa mainitaan, että elokuva yhdistelee todellisia ja keksittyjä tapahtumia.

Elokuva näyttää ja yhdistelee myös harvinaisia tv-pätkiä Dingon hurjimmilta ajoilta. Ohjaaja Mari Rantasila myös yhdistää todelliset pätkät ja elokuvaa varten kuvattuja pätkiä mainiosti. Muutenkin Rantasila ohjaajan pallilla tekee meille nostalgiannälkäisille upeaa katsottavaa. 

Periaatteessa käsikirjoitus ei esittele meille mitään uutta, mitä emme jo tietäisi. Oikeastaan käsikirjoitus vaikuttaa ammentaneensa pohjaa myös ympäri kesäteattereita jo muutamia vuosia pyörineestä Dingo-musikaalista. 

Mutta sehän ei haittaa. Katsoja haluaa nähdä Dingon ja kuulla heidän ikivihreitä biisejään. 

ITSE OLEN ollut Dingon keikalla 13-vuotiaana Kuoipin jäähallissa, muistaakseni vuonna 1985. Kyllä. Olin rohkeasti Dingo-fani. Ja tuo oli elämäni ensimmäinen rokki-keikka.  Ja viimeinen Dingo muistoni onkin juurikin tuo musikaali, jonka viime kesänä Tampereen Komediateatterissa näin. 

Leffassa oikeastaan kaikki tekevät upeat roolisuoritukset.

No joo. Ehkä Elias Salosen Lasse Norres alkaa hieman ärsyttää. 

Mutta kyllä tämän leffan sankari on Neumannia esittävä Saku Taittonen. Taitava nuori kaveri. Välillä joudun hieraisemaam silmiäni, onko tässä oikea Nipa Neumann vai Saku Taittonen. Ilmeet, eleet, ääni, vaatetus, hiukset. Kaikki täsmää. Bravo!

Uskon, että leffa saa varsinkin meikäläisen iläiset innostumaan täysillä. Mutta olen varma, että leffa löytää myös täysin uutta fanikuntaa jokaisesta meidän jälkeenkin tulleesta sukupolvesta. Käsittääkseni Dingo-hysteria on nyt uudelleen leviämässä teinien keskuudessa. Hyvää viihdettä ja historian havinaa.