Joulubuffetissa luotetaan paikallisiin ja perinteisiin makuihin, ja tänä vuonna klassikoiden osuutta on kasvatettu entisestään.

Viking Line panostanut tänä vuonna joulubuffettiinsa

Pikkujoulusesonki seilaa parhaimmillaan kuumana Itämeren aalloilla.

Monille suomalaisille laivojen joulubuffet ovat vuoden odotetuin kulinaarinen hetki merillä. Syitä pienelle merilomalle on yhtä monta kuin on myös lähtijää. Joku haluaa muistella kenties lapsuutensa joulupöytää, toinen taas haluaa nauttia hetken kiireettömästä ajasta. Heitä kaikkia, kuitenkin yhdistää yksi yhteinen asia, mahdollisuus saada herkutella.

Viking Line on tänä vuonna panostanut laivoillaan katettavaan joulubuffettiin. Erilaisia herkkuja löytyy tällä kertaa 105. Tarjontaa on lisätty viime vuoden vastaavasta joulubuffetista peräti 25 ruokalajin voimin. Raaka-aineiden taso on kuitenkin pidetty korkeana.

Joulubuffetin ehdoton vetonaula vuodesta toiseen on monipuolinen kalapöytä. Pääosa sen tarjonnasta tulee kotimaisilta tuottajilta.

Kalaherkuista nauttivan mieleen on kirjolohenmädin paluu linjastolle, verrattuna muihin vuodenaikojen buffet-tarjontaan. Laajennettu kalavalikoima on nyt saanut erillisen pöydän. Siitä pääse helposti poimimaan lautaselle omaan makuun silliherkkuja ilman, että tarvitsee koko buffet-tarjontaa kiertää läpi.

Ja mitä olisikaan joulubuffet ilman laatikoita? Suosituin joululaatikko on yllättäen porkkanalaatikko. Kaikkiaan joululaatikoita on buffetissa neljä: peruna-, lanttu-, porkkana- sekä ruotsalaisten suosima janssoninkiusaus.

Viking Linen joulubuffet on myös kaunis visuaallisesti.

Miedosti savustettu ankanrinta, kärringröra, poropate sekä kylmäsavuhauki kapriskreemillä näkyivät lunastaneen paikkansa monen matkustajan lautasilta.

Monien kotien joulupöydästä kadonnut lipeäkala tarjoillaan tänä vuonna Viking Linella pienissä annoskipoissa béchamelkastikkeen ja herneiden kanssa. Ehkäpä nuorempi sukupolvi maistaa tätä perinneruokaa ensimmäistä kertaa nimenomaan laivalla?

Kasvanut kiinnostus vegevaihtoehtoihin näkyy myös; erilaisia lämpimiä ja kylmiä kasvisruokia buffetissa on yhteensä 25.

Suomalaisilla ja ruotsalaisilla on omat herkkunsa myös joulubuffetissa, joita ei sovi poistaa. Suomalaisille perinteisen joulun antavat erilaiset joululaatikot. Ruotsalaisille taas Maltan riisi on yhtä kuin joulu. 

Joulukinkun vuosittain kulutus Viking Linen laivoilla on noin 12 000 kiloa.

Kummallakin kansakunnalla on myös omat joulukinkkunsa, mutta on mielenkiintoista huomata, että suomalaisen harmaasuolatun joulukinkun kulutus on suurin, jopa ruotsalaiset pitävät enemmän suomalaisesta joulukinkusta, kertoo Viking Linen ravintolapäällikkö Janne Lindholm.

Vaikka juustopöytä ei ollutkaan laajin, mitä itse olen matkoillani nähnyt, oli juustopöydälle kivasti lisätty myös piparkakkuja, kuin vihjeenä, että tutuistakin mauista voi yhdistämällä saada uusia makuelämyksiä. Sinihomejuusto piparkakun kanssa todella toimii!

Jouluisen metrikakun ympärille koottu jälkiruokatarjonnasta voiton veivät pienet ihanat tartaletit.

Premium-aamiaisen tasoa

Valmistumisvuonnaan 1989 Cinderella oli maailman suurin autolautta. Tänä vuonna alus palasi pitkän tauon jälkeen takaisin Helsinki–Tukholma reitilleen uudistettuna. ¨

Vaikka alusta on päivitetty 2020-luvulle, muun muassa uusien parivuodehyttien muodossa, oli ihastuttavaa nähdä, että laivan alkuperäiset sisustuselementit, kuten esimerkiksi Seaview Dining-ravintolan ikkunakoristeet, marmori sekä messinki oli jätetty paikoilleen. 

Viking Cinderellan Premium-aamiainen tuo ripauksen tasokkuutta perinteisen aamiaisbuffetin rinnalle. Seaview Dining-ravintolaan katettu aamiainen ylittää joltain osin jopa lomaristeilijöiden aamiaiset.

Panoraamaikkunoiden ravintolasta avautuu hienot maisemat alati vaihtuviin merimaisemiin sekä upeaan Tukholman saaristoon.

Viking Cinderellan Seaview Dining-ravintolassa premium-aamiainen antaa ripauksen matkaan.

Valkoiset pöytäliinat (yhä harveneva näky jopa joillakin kansainvälisillä lomaristeilijöillä) sekä aamiaiskattaus ovat matkustajaa odottamassa. Kahvi, tee sekä kaakao tarjoillaan luonnollisesti pöytiin.

Kuohuvaa Viking Linella saa enemmän kuin vain yhden lasin. Ja kukapa estää tekemästä vaikka oman mimosan (kuohuviiniä ja appelsiinimehua) seuraksi? Vinkkinä mainittakoon, että mimosa sopii mainiosti esimerkiksi benedictin munien seuraksi. 

Premium-aamiaisella lämmin ruoka valitaan listalta ja se tarjoillaan suoraan pöytiin. Matkustaja tuntee todella olevansa hemmoteltu. Ilmapiiri ravintolassa on myös rauhallinen.

Premium-aamiaisen voi aloittaa herkutellen esimerkiksi siianmädillä.

Aamiainen kannattaa, mahdollisuuksien mukaan nauttia ilman kiireitä. Jos kritiikkiä haluaa etsiä, niin Helsinkiin päin seilatessa aamiaiskattaus on lyhyempi, kuin Tukholmaan päin mentäessä.

Sillä näistä puitteista nauttisi hiukan pidempäänkin. Ja vaikka omaan hyttikategoriaan preimum-aamiainen ei sisältyisikään matkan hintaan, suosittelen lämpimästi sen hankkimista.

Joulubuffet on katettuna Viking Linen laivoilla 26.12.2024 asti.

Timo

Lue lisää