Kärpäset

Ihmisyys tiivistettynä

Sirkku Peltola tekee sen taas. Näin se pitää tuoda ja julkistaa teatterin näyttämöllä.  Tätä saa rakastaa ja vihata. Tälle pitää nauraa naksauttaa. Jälleen kerran hieno teksti kera upeiden näyttelijöiden. Jo alkukohtaus esittelee meille veljekset Kärpäset. Äiti on kuollut.

Toinen veli Kalevi (Aimo Räsänen) on paikoilleen jumittunut lörpsykkä. Kun taas laulutaidoiltaan huikeltava veli Mauri (Martti Suosalo) on niittänyt jopa kansainvälistä menestystä. Kiireinen, jopa että äitinsä hautajaisista on kiire pois. Pakoon. 

Tilanne kliksahtaa toisinpäin. Roolit vaihtuvat. Äreän Martin sairauden takia holhoajaksi ja avuksi joutuukin veli Kalevi. Suulas kuin mikä. Veljesten arki ei ole herkkua. Koko ajan puhutaan päällekkäin eri asioista, jotka eivät kohtaa kummankaan maailmaa.  Erilaisuus ja omat menneisyydet kohtaavat sivutusti, kun Maurin lapsenlapsi Puro (Petra Ahola) astuu mukaan kuvioihin. 

Kutkuttava Sirkku Peltolan teksti tuo sitä sirkkumaisuuttaan ihanasti ja lämpimästi esille. Absurdisti hymähdellen, yleisöä naurattaen ja hieman surullistaenkin. Teksti on loistava. Ohjaus on loistava. Katsoja varmasti viihtyy. Ja varsinkin jos tietää tulevansa katsomaan Peltolaa. Just näin.

Aimo Räsänen ja Martti Suosalo. Oi oi, mikä unelmien pari lavalla! Nyt vaikka sydämiä tähän! Kumpikin loistaa rooleissansa ihan täysillä. Tätä parivaljakkoa, ja heidän sataprosenttisen laadukasta ja ammattitaitoista työskentelyä on suorastaan jumalainen nautinto seurata.

Mutta vaikka nuo kaksi herraa lavalla ovat uskomattomia, mun mielestä näytelmän tähti on moneksi muuntautuva Petra Ahola. Petra Ahola tekee niin uskomattoman kavalkaadin rooleja sairaanhoitajasta teiniin, että mä jouduin katsomossa pidättelemään henkeäni. 

Tämä on näytelmä joka vie mukanaan. Se kerää katsojia. Hyvä niin. Tämä on kiva, hyvä mainio, mutta annan kuitenkin vain 4, koska se ei ole liian täydellinen. Eikä pidäkään olla. Mutta Peltolan tuntien. Voisikohan tähän seurata jatkoa?