Nosferatu

Kaunista katsottavaa, mutta niin nähty juoni

Olen Bram Stokerin Draculan (1897) lukenut noin 10-11 vuotiaana, 80-luvun alussa. Sitten löysin Stephen Kingin Tulisilmän ja Hohdon, ja ymmärsin miten pitkäveteinen ja tylsä koko Dracula oli.
Myös Nosferatun alkuperäisen leffan (vuodelta 1922) olen joskus puolella silmällä katsonut. Klassikko mikä klassikko, mutta tylsä. Eikä Coppolan Draculakaan (1992) sytyttänyt. Joten en ihmettele, että tämäkään ei kauheasti jaksanut innostaa.

TARINA LYHYKÄISYYDESSÄÄN on, että Kreivi Orlok (Bill Skarsgård) haluaa ostaa talon pikkukaupungista päästäkseen levittämään pahuutta, ja pois syrjäisestä maasta keskeltä Eurooppaa. Thomas Hutter (Nicholas Hoult) lähtee kuskaamaan papereita kreiville, ja jää sille tielleen kreivin haukattua tätä muutaman kerran. Kreivi purjehtii kohteeseensa ja alkaa piirittää Ellen Hutteria (Lily-Rose Depp) jolla on mystinen suhde pimeisiin voimiin. Sitten tulevat rotat ja rutto sekä Thomaskin ilmestyy takaisin maisemiin. Sen jälkeen mietitään miten pahuus tuhotaan.

Ohjaaja-käsikirjoittaja Robert Eggers mainitseekin lopussa, että tarina on inspiroitu Bran Stokerin Draculasta ja Nosferatu elokuvasta. Niin hyvin en tarinoita muista, että miten mikäkin menee. Mutta olen aika varma, että loppu puolella Eggers vetelee hieman omia muunnoksiaan tarinaan.
Tässäkin kuljen hieman vastavirtaan. Eggersin aiempaa tuotantoa ylistetään.
Olen hänen kaikki kolme edellistä leffaansa nähnyt. The Witch, The Lighthouse ja The Northman. Yhdestäkään en pitänyt. Kauniita, mutta mitäänantamattoman tylsiä. Viimeisin The Northman oli taistelu ja verihurmiossaan niin käsittämätöntä kuraa, että en viitsinyt siitä edes kritiikkiä vaivautua kirjoittamaan.

Elokuva ei missään nimessä ole huono. Siinä on paljon hyvääkin. Tarina vaan kertakaikkiaan on tylsä, vanha, liian monta kertaa luettu ja nähty. Tarinasta annan ⅕. Visuaalisesti elokuva on kerrassaan upea. Puvustus, lavastus, maskeeraus, erikoistehosteet. Ja varsinkin oikeat luonnossa kuvatut otokset. Kaikki hivelee silmiä.

Näyttelijäkaartiin on saatu paljon isoja nimiä. Sivuosan Hardingin roolin tekee kovassa nousussa oleva Aaron Taylor-Johson (Kraven The Hunter, Nocturnal Animals). Ja hienosti jälleen tekeekin. Viimeksi näin Emma Corrinin Deadpool ja Wolverine -leffassa inhana Cassandra Novana. Nyt hän on Ellen Hutterin ystävätär. Ihanaa brittinäyttelemistä. Ja upeat geenit vanhemmiltaan saanut Lily-Rose Depp tekee roolinsa uskottavasti.,

Omaksi lempparikseni A Single Man elokuvasta ponnahtanut Nicholas Hoult on oiva valinta Hutterin rooliin. Ja vaikka kreivi Orlokin hahmo on maskeerattu todella taitavasti, kyllä sieltä lateksin uumenista silti tunnistaa upean Bill Skarskårdin. Jostain lukaisin, että hän oli opetellut kreivi Orlokin puhetyyliä lukemattomia tunteja, sekä treenannut madaltaa ääntänsä. Ja ääni ja puhe ovatkin hyytäviä. Karski suoritus. Ja katsokaa hänen pituuttaan! Näistä kaikista antaisin 5/5.

MUTTA LEFFA on kuitenkin sen verran puiseva ja puuduttava, että en tätä kyllä jaksaisi toista kertaa katsoa. Tämän kirjoitettuani lukaisin hieman muiden kriitikoiden arvioita. Kyllähän tämä on saanut pääosin loistavia tähtimääriä. Mutta oikeastaan kaikista kritiikeistä loistaa vain läpi se, että tällaiselle odotetulle, ja suurelle leffalle ”täytyy” antaa hyvä arvio. No ei täydy, jos penkissä kyllästyy kuoliaaksi. Pelkät kauniisti tehdyt kohtaukset ei siihen riitä.