Einsteinin rikos
Einsteinin rikos piirtää historian tapahtumat uudesta perspektiivstä
Valojen syttyessä yleisölle avautuu näkymä newjerseyläiselle laiturille, jolla käyskentelee yksinäinen kulkuri hoitaen omia arjen rutiinejaan. Eikä aikaakaan, kun aallot heittävät rannalle toisen miehen, joka niin kovasti kulkurin mielestä muistuttaa maailman kuuluisinta fyysikkoa. Tälle kulkuri haluaisi sanoa muutaman valitun sanan, siis mikäli rannalle ajautunut mies olisi Albert Einstein, miten häntä, poikansa sodassa menettänyttä, harmittaa Einsteinin pasifismi ja pakeneminen kuohuvasta Euroopasta.
Näin alkaa tarina kahdesta hyvin erilaisesta ystävyksestä, jotka yhdessä käyvät läpi maailman historian yhden merkittävimmistä aikakausista – keskustellen eräällä laiturilla järven rannalla vuosina 1934–1955.
BELGIALAISEN Éric-Emmanuel Schmittin teos Einsteinin rikos (La trahison d’Einstein) sai maailman kantaesityksensä keväällä 2014 Pariisissa. Schmitt on kirjoittanut useita yleisö- ja arvostemenestyksiksi muodostuneita näytelmiä sekä romaaneja, tv- ja elokuvakäsikirjoituksia ja oopperalibrettoja. Hän kertookin, että hänen näytelmillään ei ole muuta päämäärää kuin saada ihmiset ajattelemaan, jotta hän saisi herätettyä keskustelua heidän kanssaan.
Helsingin Kaupunginteatterin pienellä näyttämöllä suomenkielisen kantaesityksensä 13.11.2014 saanut Einsteinin rikos (suom. Timo Torikka, ohj. Kari Heiskanen) herättääkin mietteitä siitä, miten sodan tapahtumat voivat vaikuttaa yksittäiseen ihmiseen ja miten yksittäinen ihminen voi vaikuttaa epäsuorasti teoillaan sodan tapahtumiin – ja minkälaista omantunnon tuskaa se voi aiheuttaa. Teos pureutuu syvälle niin filosofisiin pohdintoihin syy-seuraussuhteista kuin ihmisyyden peruskysymyksiinkin.
[divider]Teksti jatkuu kuvien alla[/divider]
EINSTEININ rikos lähestyy lähestyy toisen maailmansodan tapahtumia mielenkiintoisesta näkökulmasta, jossa tilanteen tarkkailijoina ovat pakolaiseksi lähtenyt, maailmankuulu fyysikko Albert Einstein (Santeri Kinnunen) ja kulkuri (Pekka Huotari). Historian vaiheet eletään satamalaiturilla, jonka varjoissa vaaniin yhdysvaltalaisagentti O’Neill (Joachim Wigelius), jonka agendalla on pyrkiä todistaa Einsteinin olevan vaaraksi yhdysvaltojen turvallisuudelle.
Santeri Kinnunen tekee upean ja ennen kaikkea uskottavan roolin kaikkien tuntemana takkutukkaisena nerona. Hän tuo lihaksi hahmon, joka on nykyihmiselle etääntynyt vain keksintöjensä summaksi. Täytyy myöntää, että suhtauduin ennakkoluuloisesti itselle pääasiassa television viihdeohjelmista tuttuun näyttelijään. Kinnusen Einstein oli positiivinen yllätys, inhimillinen nero, joka käy jatkuvaa sisäistä taisteluaan omasta paikastaan maailmassa.
Kinnusen varjoon ei missään tapauksessa jää loisteliaasti Pekka Huotarin esittämä kulkuri, joka on kuin vaa’an vastapaino, luoden tasapainon Einsteinin boheemille ailahtelevaisuudelle. Joachim Wegeliuksen agentti O’Neill on eräänlainen muotokuva koko kylmää sotaa pohjustavasta kansakunnasta: epäilevä, epävarma ja painostavan syyttelevä, tehden johtopäätöksiä ilman todisteita.
VAIKKA näyttämön lavastus onkin pelkistetty, niin pyörivän lavan käyttö elävöittää näytelmää ja toimii kohtauksien jäsentämiseen. Valaisun avulla luodaan näytelmään upeasti niin vuorokauden- kuin vuodenajatkin sekä upeita lähes elokuvallisia efektejä, jotka ovat kuin nopeita kuvaleikkauksia tarinan merkittävimmissä käänteissä. Nerokas äänisuunnittelu avartaa näyttämön järven rannaksi sekä paljastaa erityisesti Einsteinin sisäistä maailmaa. Säästeliäästi, mutta sitäkin tehokkaammin toteutut efektiiviset taustaprojisiot viimeistelevät tyylikkään kokonaisuuden.
USKALTAISIN suositella näytelmää niin älykkäästä draamasta pitävälle teatterikonkarille kuin hyvästä tekstistä nauttivalle teatterinoviisillekin. Ilman väliaikaa esitettävä puolitoistatuntinen näytelmä pitää kiinni otteessaan. Einsteinin rikos on ajatuksia herättävä teos ja ehdottomasti yksi teatterisyksyn helmistä.
