Lana Del Rey: Honeymoon
Eteerinen artisti jatkaa edellisen levyn teemoilla
Kolmikymppiseksi kasvanut ja hurjaa vauhtia musiikkia ulospukkaava jenkkiartisti on nyt jämähtänyt hyvinkin hidastempoiseen leijuntamusiikkiin.
Edellisestä levystä on kulunut vuosi, ja jo nyt saamme uutta tuotantoa neljäntoista raidan verran.
En alunperin tykännyt kauheasti edellisen levyn viitoittamasta tiestä. Levy on ollut kuuntelussa vuoden ja pidän siitä enemmän ja enemmän. Samoin lienee uutukaisen kohdalla.
LEVYN BIISEJÄ ei erota toisistaan, eikä mikään biisi ponnahda toista paremmaksi, mutta utta useammat kuuntelukerrat tuovat biiseihin uusia sävyjä. Levylle on tuotu myös uusia instrumentteja kivalla tavalla, on saksofonia ja haitariakin.
Nopeimmin päähän jämähtävät jopa liikaakin jumalaa toistava God knows I tried tutunomaisella melodiallaan ja rautalankakitarallaan. Biisistä paistaa kunnon jenkkiläinen fiilis tuppukylineen ja preeriakoirineen.
Toki levyn ensimmäinen sinkkulohkaisu High by the beach toimii unenomaisella melodiallaan. Lisäksi biisissä on loistava video, kaikessa yksinkertaisuudessaan ja ironiassaan. Muita biisejä, joita levyltä kannattaa ottaa kuunteluun, ovat kaunis film noirmainen Salvatore ja hylkäämisestä kertova The Blackest day.
Myös Lanan versio Don’t let me be misunderstood on oivaltava. Biisinhän levytti vuonna 1964 Nina Simone ja rokimman version siitä teki The Animals vuotta myöhemmin.
Levy, jolla on monta turhaakin biisiä, toimii hyvin syksyisissä illoissa. Ja kypsyttäköön aika tätäkin levyä.