Yksin Marsissa (The Martian)

Discomusaa, jeesusteippiä ja chattailua avaruudessa.

On ilo ollut seurata jo muutamia vuosia tätä kunnon scifileffojen paluuta valkokankaalle. Suurella rahalla tehtyjä avaruusoopperoita on peräjälkeen vyörytetty verkkokalvoillemme. Tällä kertaa saamme seurata Puuha-Peten puuhastelua punaisella planeetalla elokuvien Gravity ja Apollo 13 hengessä.

TARINA ALKAA siitä kun astronautti ja kasvitieteilijä Mark Watney (Matt Damon) jää vahingossa Marsin pinnalle, muiden luullessa tämän kuolleen myrskyn aiheuttamassa onnettomuudessa. Niin ei kuitenkaan ole käynyt, ja tästä alkaa eloonjäämiskamppailu niin Marsin  säätä, loppuvia happi, ruoka ja vesivaroja vastaan. Pelastus kun siintää vasta monen vuoden päässä.

Leffassa on itseasiassa kolme eri lohkoa.

On yksinäisen miehen kamppailu kuolleella planeetalla, on maassa sijaitsevan Nasan komentokeskuksen tiimin kamppailu rahoituksesta, ajasta ja mediatiedottamisesta asian tiimoilta, sekä tiimitoverinsa Marsiin hylänneen loppumiehistön taistelu siitä, miten tilanteessa toimia. Jokaisessa näistä lohkossa on vielä useampi palikka sotkemassa kuvioita.

”Fuck you Mars””

Damon ei ole koskaan kuulunut lempinäyttelijöihini, ja tällä näyttelijävalinnalla sanottakoon, että minulle on ihan sama, selviääkö hän leffan loppuun saakka hengissä. Roolinsa hän vetää edelleen totutulla Damonmaisella poikamaisella tyylillä. Ei tästä roolista Oscareita voiteta, mutta kyllä häntä jaksaa katsoa.

Leffan muukin avaruusmiehistö jää pelkiksi statisteiksi ohuissa rooleissaan. Vaikka sekä Jessica Chastainille että Kate Maralle tarjotaan koko ajan yhä suurempia ja suurempia leffarooleja.

Itseasiassa maanläheisimmät ja parhaat roolit löytyvät Nasan komentokeskuksen uumenista. Jeff Danielsin jäänkovana Nasan johtajana, Mackenzie Daniels satelliiteista vastaavana tietokonenörttinä ja parhaan pikkuroolin palkinnon saa Kristen Wiig, joka tekee silmiämuljauttelevan aidon tuntuisen suorituksen Nasan PR-päällikönä.

Ridley Scott (Blade Runner, Alien, Prometheus) on aina ollut parhaimmillaan ohjatessaan avaruuden äärirajoilla. Niin nytkin. Kaunista karua kuvaa, hienot taustamusiikit ja täsmälliset leikkaukset. Ohjaajamestarin ote pitää täsmällisissä kuvissa ja tarkoin valituissa kuvakulmissa. Ja kyllähän ne Scottin omat kliseet ja maneeritkin sieltä löytyvät. Esimerkiksi sairastupa ja itsensä operointi kohtaus on jo nähty useasti. Mutta se, että tähän avaruuspätkään oli saatu mukaan Scottille harvinaista kuivaa huumoria, yllätti. Katsoja hörähtää useammassakin kohdassa, viimeistään siinä kohdassa kun ikuisella perunadietillä oleva Damon dippaa perunansa kipulääkkeeseen.

Elokuva on viihdettä isolla Veellä

Kun on kyse actionista, se painaa sopivasti katsojan penkkiin, kun mennään suvantovaiheessa katsoja kyllä jää kuuntelemaan tieteellistä hölynpölyä ja yritetään sitä kyynelkanavaakin aukaista loppu puolella, siinä ainakaan kohdallani onnistumatta, no ehkä muutamat kylmät väreet kuitenkin. Se mitkä elokuvan tieteellisistä faktoista oikeasti voisivat toimia, en lähde vääntämään kättä, mutta luulen, että Arthur C. Clarke saattaisi hieman kierähtää haudassaan. Hyvää viihdettähän nyt sentään on perunoiden viljely omassa paskassa.

Laadukas toimintapläjäys, joka kuitenkin loppuminuuttien selkeillä ylilyönneillä lässähtää.