The Walk

Korkeanpaikan kammosta kärsivän kannattaa kiertää tämä taianomainen tarina

Ja tämä tarina on tosi. Niinhän voisi Zemeckis toitottaa monesta muustakin elokuvastaan. Sen verran ihmisten perustunteisiin vetoavia leffoja hän on tottunut tekemään. Jos elokuvat Cast Away ja Forrest Gump saavat sinussa aikaiseksi kylmät väreet tai kyynelkanavasi aukeamaan, The Walk voi hyvinkin olla sinun elokuvasi.

Myönnettäköön, että kyllä meikäläiselläkin oli tämän leffan aikana montakin hienoa, kostuuko kohta silmänurkka -hetkeä.  Leffan juonenhan ei välttämättä uskoisi kiinnostavan suurta yleisöä. Ei minuakaan, mutta silti tämä kertomus oli kerrassaan kiehtova. Phillippe Petit on ranskalainen, jo lapsena nuorallakävelystä ja muustakin sirkus touhusta kiinnostunut nuori mies. Eräänä päivänä hän tajuaa elämänsä tarkoituksen. Hänen on päästävä kävelemään WTC-tornien väli nuoralla.  Siksipä Pariisi saa jäädä ja New York kutsuu, ja siellä kohta valmistuvat kaksoistornit. Mukaan lähtee tyttöystävä, hullu kuvaaja ja korkeuskammoinen matematiikkanero. Eletään 70-luvun alkua. Eli mikä tahansahan on mahdollista.

ZEMECKIS OSAA kyllä tarinan kertoa, sitä en väitä. The Walk vetoaa kaikkiin mahdollisiin tunteisiin vuoristoratamaisesti. On iloa, surua, hulluutta ja rakkauttakin. Pääasiallisesti leffan porukka on suht tuntematonta näyttelijäkaartia. Kaikki suoriutuvat huikean hienosti pienistä, hieman tyhjiksi kirjoitetuista, mutta tärkeistä rooleistaan.

Porukasta nousee kuitenkin hienosti esille kaunis ja taitava kanadalaisnäyttelijätär Charlotte Le Bon tyttöystävänä. Uskoisin, että tälle sensuellille tuoreelle kasvolle löytyy tulevaisuudessa paljonkin rooleja jopa Hollywoodin koneistossa.

MUTTA KYLLÄHÄN tämä elokuva nojaa hyvinkin paljon Joseph Gordon-Levittin persoonaan. Tässä on näyttelijä, joka on rooli roolilta näyttänyt, että entisestä lapsitähtisuosta voi nousta yhä hienompien suoritusten kautta oikeaan, todellakin vakavasti otettavaan näyttelijäkaartiin.  Gordon-Levitt on kuitenkin joutunut elokuvaa varten varmasti treenaamaan muutamia sirkustemppuja, ainakin puhumaan ranskaa.

Musiikki on leffan yksi parhaista tunnelmanluojista. Aikaan kuuluvat hitit, niin rankaksi, kuin englanniksikin jyräävät, blues raikaa ja kun ollaan nuoralla, vakavoidutaan klassisemmalla musiikilla. Ehkä se loppukohtauksen Für Elise oli kuitenkin hieman too much.

Kerrankin 3D toimii viihdyttävän hyvin pitkästä aikaa. Kertakaikkiaan en voi leffaa suositella korkeanpaikankammosta kärsiville. Itselläkin sieppasi mahasta ja sielu heitti kuperkeikkaa kun WTC:n 110 kerrosta näkyivät nuoran alapuolella.

The Walk on hyvä perusleffa moneenkin makuun. Sopii sekä lapsille, että aikuisillekin. Tunnekuohuisia fiiliksiä sinne katsomoon.