Cacao

Yksinkertainen laattojenasettelupeli, joka vaatii sopivasti taktikointia

Kerrankin peli, jonka ohjekirjasen lukaisee ja sisäistää muutamassa minuutissa. Cacao on myös nopeasti selitettävissä muille pelaaville heimopäälliköille. Yksikertaiset asiat ovat yleensä toimivia. Niin tälläkin kertaa. Ja pelilaatikon aukaistessa tuttuja elementtejä putkahtaa esiin. Tekijä kiittääkin ohjeen lopussa Hans im Glückia siitä, että saa käyttää pelissänsä Carcassonne-meeplejä.

Pelissä siis 2-4 pelaajaa toimii heimopäällikkönä, joiden tarkoitus on kerätyttää työläisillään, mitäpä muutakaan kuin eniten kultaa, voittaakseen pelin.
Kultaa saa nostamalla oman vedenkantajansa miinuspisteistä plussan puolelle, kaivoksista, pelin lopussa pisteyttettävistä valloitetuista temppeleistä, mutta kuitenkin pääasiassa pelin aikana keräämällä kaakaopapusatoa ja myymällä niitä markkinapaikalla.

Pelaaja käsittelee omalla vuorollaan kahdenlaisia laattoja. Omia työläislaattoja, jonka reunoille erilaisesti on jaettu aina neljä työläistä, joiden tehtävä on eri ilmansuunnista kerätä hyödykkeitä. Toisena pelaaja paikkaa pelilautaa viidakkolaatoilla strategisesti, yrittäen saada itselleen mahdollisimman tuotteliaan ympäristön. Pelissä siis on aina vuorottellen työläislaatta ja viidakkolaatta. Samanlaiset laatat eivät saa koskettaa toisiaan.

PELIN OPPII ja opettaa nopeasti. Pelitahtikin on suht ripeää, ellei mukana satu olemaan liikaa pähkäilevää pelaajaa. Toki pakasta nousevat viidakkolaatat tuovat peliin tuuriaspektin, mutta kyllähän taktikoinnilla on suuri merkitys, miten ja minne omat työläiset asettaa, ja mitä hyödykkeitä viidakosta löytyy. Peli on kivan nopea. Kahdella pelaajalla reilu 20 minuuttia ja useammalla noin 40 minuuttia. Cacao on tämänkaltaisten lautapelien normaalihintaa (29,90€ lautapelit.fi) eli todellakin hintansa väärti, koska se jaksaa kiinnostaa uudelleen ja uudelleen.

Miellyttävä peli, kivan kokoinen pelialue, helppo pelattavuus ja sopivasti taktikoinnin mahdollisuutta.

Ja sattumalta keksimme myös toisenlaisen pelitaktiikan, koska pelasimme peliä aluksi hieman väärin. Eli jos haluatte nopeuttaa peliä, ettei kukaan pääse liian kauaa taktikoimaan ja harkitsemaan viidakkolaattojen asettelua, pitäkää ne nostopinossa piilossa, ja sopikaa, että niitä saa ottaa vain yhden kerrallaan. Normaalistihan niitä on aina kaksi seuraavaa näkyvissä. Näin nuoremmat ja eivät niin paljon pelejä pelanneet pääsevät nopeammin ja helpommin peliin mukaan. Toimii nimittäin yllättävän hyvin.

Suunnitelija: Phil Walker-Harding
Jälleenmyynti: lautapelit.fi
Ikäsuositus: 8+
Pelaajien lukumäärä: 2-4 heimopäällikölle

Gekko

Tampereen omaksensa havainnut mediaseksikäs persoona, joka osaa kritisoida, mutta kestää myös kritiikkiä, ja on aina valmis kokeilemaan uutta. Löytänyt kirjoittamisen riemun uudestaan. Rakastaa kutsuja VIP-tapahtumiin ja edukasta valkoviiniä.

Lue lisää