Hateful Eight

Hollywoodin ilkikurinen ranttalikakara loihtii verisen mysteerielokuvan

Onko tämä nyt sitten paras Tarantinon leffa koskaan? En ole varma. Mutta hemmetin hyvä se on. Eipä tuo videoliikkeen kasvatti ole koskaan huonoa leffaa tehnytkään. Tälläkään kertaa ei mennä metsään, mutta mennään keskelle vuoristoa, villiin länteen, lumimyrskyn saartamalle kauppa-asemalle. Siellä saamme pähkäiltäväksemme mysteerin.

Kun yhdistetään muutama palkkionmetsästäjä, hirttäjä, hiljainen omaelämänkerran kirjoittaja, hirtettäväksi vietävä nainen ja pari muuta tyyppiä, saadaan hillittömän hyytävä tunnelmainen jännäri, missä kuitenkin saadaan nauraa käkättää paljon. Ja tuttuun Tarantino tyyliin, kyllähän se lopulta aikamoiseksi verikekkeriksikin menee. Ainahan nyt voidaan parit aivot mossauttaa porstuan lattialle ja seinille, ihan vain yleisön riemuksi.

Juonesta en halua liikaa paljastella, koska haluan jättää muutamat kivat pikku twistit teille sinne katsomoon nautittaviksi. Mutta tässä leffassa Tarantino seurailee omalla tyylillään Cluedo-peliä ja jopa hieman Agatha Christien klassikkoa Kymmenen pientä neekeripoikaa. Tapahtumapaikkana pääasiassa yksi huone. Välillä nyt sentään käydään ulkohuussissa ja tallissa ja vähän hevosvankkureillakin ajellaan. Lumimyrskyn saartamia cowboyta katsellessa ja heidän hengityksen huurteita seuratessa alkaa katsomossakin kylmetä ja kohta alkaa myös kylmetä leffassa ruumiitkin.

Leffan kaikki roolit on miehitetty täydellisen oivaltavasti. Yhtään huonoa roolisuoritusta tai käsikirjoitettua hahmoa leffassa ei ole. Valitettavan pieniä rooleja viime aikoina tehtaillut Jennifer Jason Leigh tekee hienon roolin melkein hampaattomana hirttoköyden jatkoksi tuomittuna. Mutta niin loistavat rooleissaan myös tutut Tim Roth, Kurt Russel, Samuel L. Jackson ja koko muukin lauma.

Kuva on kaunista. Kerrankin Tarantino jopa pysähtyy kuvamaan karun kylmää luontoa. Leffan melkein kolmetuntinen pituus aluksi kauhistutti, mutta tässä mystillisessä ja pirun kieroa huumoria täynnä olevassa kieputuksessa ajan kulun unohti täydellisesti. Leffa jopa tuntui loppuvan liiankin äkkiä.

Ja käsittämättömän hienoa on, että Tarantino on saanut mukaan jo hyvinkin iäkkään säveltäjän Ennio Morriconen ihan tätä leffaa varten sävellettyjä biisejä. Toimivat hienosti salamyhkäisen tunnelman luojina.

Ehdottomasti parhaimpia Tarantino leffoja. Kestää isältä pojalle.