Love Records – Anna mulle Lovee

Musiikin ikivihreät kajahtavat valkokankaalle

[dropcap size=small]K[/dropcap]ohta viisikymppisiään juhliva suomalainen instituutio Love Records kääntyy kivaksi elokuvaksi ja hyväksi viihteeksi. Klassikkoa tästä ei kylläkään saa tekemälläkään. Eletään kuuskytluvun puolta väliä. Iskelmä jyrää joka paikassa. Atte Blom (Jarkko Niemi) haistaa kuitenkin tulevaisuuden, ja se on rokissa ja kokeellisemmassa musiikissa. Mukaan hän saa suostuteltua Christian Schwindtin (Riku Nieminen) ja Otto Donnerin (Tomi Alatalo). Näin syntyy Love Records. Kova kilpailija iskelmää suosiville levy-yhtiöille.

TIE menestykseen ei ole helppo. Varsinkin kun alalla jyräävät isot pamput iskevät kapuloita rattaisiin. Leffa on vaikeuksien kautta voittoon tyylinen ratkaisu. Kiva leppoisa tarina, johon on ujutettu taustalle musiikkia. Hyvin paljon musiikkia. Sanotaanko näin, että ilman kajahtelevia ikivihreitä, leffa olisi oikeastaan mitään sanomaton tarina kolmesta kaveruksesta.

ELOKUVASSA kuullaan paljon alkuperäisiä artisteja ja uudelleen laulettuja versioita meille kaikille tutuista kipaleista. Ja vyörytetään leffaan myös kovalla tahdilla tunnetuja naamojakin, tosin lopulta heidänkin bongailu alkaa kyllästyttää. Mukana vilahtavat nuorten näyttelijöiden toteuttamina muun muassa Rauli Badding, Mikko Alatalo, Katri Helena, Hurriganes ja monen monta tuttua laulajaa vuosien takaa.

Leffa on visuaalisuudessaan kaunista katsottavaa. Vaatteet, hiukset, meikit ja ympäristöt näyttävät autenttisilta ja värikkäiltä. Niemi, Nieminen ja Pirkka-Pekka Petelius tekevät kelvollista näyttelijätyötä, mutta huimaan suoritukseen nousee enemmän teattereiden lavalta tunnettu lahjakkuus Tomi Alatalo.

Alatalon pitkän huiskea laihuus, liian lyhyine puntteineen tekee jo ulkoisesti Donnerin hahmosta mielenkiintoisen. Hyvä artikulaatio ja jäyheähkö olemus tekee siitä myös hyvin inhimillisen tyypin.

Myös Jukka-Pekka Palo loistaa pienessä pahiksen roolissaan. Ikä on tuonut tähän näyttelijään tyylikästä charmikkuutta. Hieman ylipitkä elokuva osataan lopettaa tyylikkäästi kesken Love Recordsin kulta-ajalle. Kivaa katsottavaa ja kuunneltavaa. Hieman löysähkö ja lopulta jopa mielenkiinnoton kokonaisuus, mutta ihan mielellään tämän kerran katsoo.