Ihmeotukset ja niiden olinpaikat

Maaginen elokuva lumoaa katsojan

Tätä elokuvaa on varmasti odotettu pitkään, siihen tyhjiöön, jonka Harry Potter jätti jälkeensä. Suurin osa Potter-faneista on jo kasvanut aikuisiksi. Onneksi tämän leffan pääosassa ovatkin juuri aikuiset ihmiset. Uusi tarinakokonaisuus voi alkaa. Potter-fanit varmasti ihastuvat tähän elokuvaan, mutta se saa varmasti myös ihan uuden fanikuntansa.

ELOKUVA ON oikeastaan täydellinen. Itse en keksi siitä mitään negatiivista sanottavaa. Elokuvan pääosassa on Newt Scamander (Oscarilla syystäkin palkittu Eddie Redmayne), joka saapuu Englannista New Yorkiin. Mukanaan hänellä on pohjattomalta tuntuva matkalaukku, joka kätkee sisälleen Ihmeotuksia.

Newt on nimittäin päättänyt, että ihmeotukset ovat kuitenkin oikealla tavalla kohdeltuina, kesytettävissä ja vaarattomia. Siksipä hän onkin ottanut elämäntehtäväkseen kerätä ja tutkia niitä, sekä kirjoittaa tältä pohjalta kirjan niistä. Siitä siis elokuvan nimi.

New Yorkissa kuitenkin myllää jo valmiiksi suuri pimeä voima ”kuin musta massa, jossa kiiluu kaksi valkoista silmää”.

Pahaksi onneksi, muutama, ei niinkään tarkoituksella ilkikurinen olento pääsee karkaamaan matkalaukusta myllertämään vielä lisäksi New Yorkin kaduille, rakennuksiin ja Central Parkiin.

Ja nämähän on tietenkin saatava kiinni. Kerää koko sarja, kuin Pokemon Go:ssa konsanaan. Lisäksi Amerikan taikavoimien valvontajärjestö on kieltänyt ihmeotusten tuomisen maahan, eli Newt uusine kohtaamine kumppaneineen on pulassa.

Myös 1920-luvun muutenkin epämääräinen ja tulenarka tilanne on käännetty hienosti taikamaailmaan sopivaksi. Osa velhoista haluaisi lopettaa piileskelyn, ja elää jästien kanssa samanarvoisina. Suurin osa kuitenkin haluaa pysytellä omissa oloissaan omissa maailmoissaan.

Ja sitten on tietenkin muutama kieroilija ja vallantavoittelija. Eli kunnon taikasoppa on kasassa.

ELOKUVAN JUONI on täydellisen toimiva. Onhan käsikirjoituksen tehnyt itse J.K. Rowling. Oman reilun nelikymmentä sivuisen opuksensa innoittamana. Tarina on mielenkiintoinen, hyvällä rytmillä etenevä, siinä on jännitystä ja romantiikkaa. Hellyyttäviä kohtauksia ja huumoriakin.

Ohjauksesta vastaa onneksi neljä viimeisintä Potter elokuvaa ohjannut David Yates, joten tämä on hänellekin tuttu maailma.

Tehosteet ovat huikeita. 3D toimii aivan upeasti. Musiikki tempaa mukaansa ja 1920-luvun maailma vaatetuksineen ja kampauksineen on uskottavaa.

Redmayne sopii rooliin täydellisesti. Pidän hänen melkein katsekontaktimattomasta näyttelijäntyöstään.

ON HUHUTTU, että näitä leffoja tulisi jopa yhteensä viisi kappaletta, ja kahta seuraavaa oltaisiin jo työstämässä.

Hyvä niin, koska tällaista on ilo katsella ja päästä mukaan taianomaiseen maailmaan. Ja eiköhän tästä tule katsojamenestys, ja varmasti kriitikotkin tähän ihastuvat.

Roolitus on kaikenpuolin täydellistä. Colin Farrell pahiksena toimii hyvin. Ja Ezra Miller (Poikani Kevin) tekee taas pienen, mutta sitäkin raastavamman roolin pahoinpideltynä nuorukaisena.

Millerin ja Farrellin kohtaukset kahdestaan ovat omalla kierouteella tavalla koskettavia ja kauniita, mutta silti suorastaan etovia.

Oman osuutensa elokuvan ”näyttelijäkaartiin” tuovat toki myös nuo ihmeotukset. Ne on tehostepajoissa luotu hämmästyttävän aidonoloisiksi. Niitä ja niiden touhuja voisi katsella vaikka oman elokuvansa verran.

MUKANA VILAHTAVAT ainakin Dirivaakku, Haisku, Puolihahmo, Purske (joka vastaa leffan ehkä kauhistuttavimman hauskimmasta kohtauksesta), Rynnisarvi ja monta muuta, mitä en ehtinyt tunnistamaan.

Lopun yllättävä näyttelijäpaljastus tuo lisätakeita siihen, että jatkoa on tulossa. Sen verran kovasta nimestä kuitenkin on kyse.

Loistavaa viihdettä kaikenikäisille. Vauhtia piisaa niin, että reilu kaksituntinen leffa tuntuu päättyvän liiankin nopeasti.