Resident Evil 7: Biohazard

Tähän on tultu. Jo seitsemäs osa ”Ressua” – kannattaa varautua muutamaan hyytävään shokkiin.

Aikoinaan tuli pelattua tätä pelisarjaa paljonkin. Varsinkin osat 1-3 ovat painuneet mieleeni, eikä edes ole kauaakaan, kun ne uudestaan veivasin läpi. Sarjan osista nelonen taisi jäädä jostain syystä kesken, enkä osia viisi ja kuusi ole edes kokeillut. Jotain spin offeja välissä olen testannut. Siksipä olinkin aika innoissani tarttuessani ohjaimeen ja aloittaessani sarjan uusimman ja taatusti odotetun osan. Ja pakko myöntää, kyllä tätä on kannattanutkin odottaa.

Varoitus: spoilereita luvassa.

Tarinan päähenkilö on tässä first person moodilla pelattavassa pelissä Ethan Winters, joka saapuu Louisianaan Dulveyn kuvitteelliseen kaupunkiin etsimään kadonneeksi, ja jopa kuolleeksi luultua vaimoaan Miaa. Käy ilmi, että Mia onkin hengissä ja jopa yrittänyt varoittaa Ethania, ettei tämä missään nimessä tulisi tänne syrjäseudulle häntä etsimään. Kaikenlaisten koettelemusten kautta Mia on kohta oikeasti vainaa. Vai onko?

Tässä pelissä kun kaikki jo kerran kuolleeksi luullut hahmot tuppaavat hyppäämään yhä uudestaan ja uudestaan jonkun varjoisen nurkan takaa kimppuusi.

Itse peli alkaa Bakerin perheen ruokasalista. Ethan poloinen on köytetty tuoliin ja tämä hyvinkin Teksasin moottorisaha murhaajan tyyppinen perhe ruokailee ties mitä. Siinä samalla toisiaan ja Ethaniakin silpoen. Itseasiassa pelissä olisi tarkoitus päästä pois täältä Bakerien suuresta kartanosta. Toki tarinassa seikkaillaan muissakin maisemissa, mutta en niitä tässä sen enempää paljasta.

Vaikutteita on otettu upeasti alkuperäisistä peleistä. Kartanossa suoritetaan erilaisia puzzleja, etsitään oikeita tavaroita ja koodeja ja siinä sivussa väistellään Bakerin perheen hulluja tyyppejä, jotka eivät todellakaan ota kuollakseen. Ettei vain Umbrella yhtiöllä olisi sormet pelissä?

Bakerin perheen kaikki jäsenet ovat hyvinkin erilaisia vastuksia erilaisine kykyineen. Heitä pakoillessa, kissa ja hiiri -leikissä, usein paras taktiikka on piileskellä ja pakoilla ovia sulkien. Hyökkäys ei välttämättä ole aina paras vaihtoehto, koska jopa helpoimmilla peliasetuksilla pelatessa tuon mutanttimonsteriperheenjäseniä ei meinaa millään saada hengettömiksi.

Pelattavaa riittää ja paljon yllätyksiä on matkan varrella luvassa. Erilaisia aseita löytyy tuttuun tyyliin linkkuveitsestä haulikkoon. Mukana ovat myös yrtit ja muut parantavat asiat ja niille onkin käyttöä. Grafiikka on kaunista, mutta samalla inhottavan realistisen rumaa, siivotonta ja likaista. Ethan liikkuu pelaajan käsittelyssä jouhevasti ja esineitäkin on yllättävänkin helppo löytää.

Aikaisemmasta pelisarjasta puzzlet ovat hyvinkin tutunoloisia ja suht helpohkoja. Äänimaisema on ällöttävän tarkka. Ethanin hengitys, kolahdukset ja tömähdykset kaukaisuudessa kiristävät pelaajan hermoja inhorealistisesti. Myös ääninäyttely on kohdallaan.

Peli on todella raaka ja väkivaltainen. Verellä ja ällöttävyyksillä mässäillään sen verran reippahasti, että pelin ikäraja on syystäkin K18. Itse pelasin peliä oma kämppä täysin valaistuna ja äänet suht pienellä, koska peli oikeasti pelottaa kunnolla. Myös säikyttelyt toimivat. Koskaan ei voi tietää kuka tulee seinän läpi, tai ikkunasta räsähtää jotain eteesi. Tämäkin alkuperäisistä peleistä tuttua. Silti oli muutaman kerran lähellä, ettei mennyt kalsarit vaihtoon.

Nautinnollista ja kutkuttavan pelottavaa pelattavaa. Ja onneksi taas ollaan lähellä niiden ihan ensimmäisten Ressujen tenhoa.