Spring Awakening

Nuoruuden kokeilua ja päälle kaatuva yhteiskunta

Oli valittava, menenkö Helsinkiin katsomaan suomalaisesta laulajasta kertovaa musikaalia, vai jäänkö Tampereelle katsomaan nuorten ihmisten toteuttamaa musikaalia. Valitsin sitten väärin tai oikein, olen itseeni tyytyväinen. Koska nuorissa tulevaisuuden ihmisissä on voimaa.

Tarina on vanha, noin sata vuotta sitten jo kirjoitettu. Silti siinä on tällekin hetkelle tärkeitä teemoja. Tai itseasiassa teemoja joiden ajankohtaisuus ei koskaan lopu. Varsinkin kun on kyseessä nuoret, itseään etsivät ihmiset.

Näytelmän perusta on siinä, että katsojille esitellään joukko nuoria ihmisiä jossain ajassa. Tätä termiä käytän siksi, koska painotan mainitsemaani sanaa ajakohtaisuus, jota ei voi määrittää sata vuotta taaksepäin, tähän päivään ja aikaan, tai tulevaisuuteen. Nämä kysymykset ja aiheet ovat olleet ja tulevat aina olemaan läsnä.

Nuorten heräävä seksuaalisuus, vahvat isä- tai äiti-suhteet, insesti, masturbaatio, homoseksuaalisuus ja koulu- tai kirkkolaitos kaikesta määräävänä tuomioistuimena.

Sanon heti ja nyt, että en pitänyt tekstistä. Vaikka se käsittelee tärkeitä asioita, se tekee sen samalla rönsyilevästi ja itse asioita liiasti korostaen. Kaikki mahdollinen on pistetty samaan pussiin ärsyttäväksi ”mukatarinaksi”.

Enkä pitänyt kauheasti musiikistakaan.

Musikaalissa pitää olla teemabiisi ja sen toistoa ja variaatioita. Kantava johtava voima. Tästä se puuttui. Sen sijaan saimme yksittäisiä, hienoja biisejä kylläkin. Upeimmat ehdottomasti olivat koko musikaalin kaksi viimeistä kappaletta.

Pidin paljon loistavasta bändistä ja heidän ammattitaitoisuudestaan. Kavalkaadi konepohjataustasta upeaan sellosoitantaan oli melkoista korvaherkkua.

Pitää muistaa, että nyt katsomme TAMKin musiikkiteatterilinjan ja Tampereen konservatorion tanssijoiden esitystä. Emme vielä ammattilaisia. Mutta näen näissä nuorissa ihmisissä sellaista voimaa ja tahtoa, että varmasti usean heidän nimi loistaa vielä parrasvaloissa.

Se että joku laulaa paremmin kuin näyttelee, ja joku näyttelee paremmin kuin laulaa, ei haittaa. Koko jengillä on tahto.

Pari rohkeaa kohtausta saivat plussaa. Nyt ei kuitenkaan pakaraa tai tissiä näytetty provosoivasti, vaan asiallisesti.

Tekstistä ja hieman siitä antimusikaalisuudesta olisin antanut vain kolme tähteä, mutta hitto pirulauta, tuo energian, tahtomisen ja haluan ”tehdä tätä joskus duuniksi” halu, puhdas halu, näkyy niin hienosti, että…