Jacques: Elämä merellä

Elämänkerta maailman tunnetuimmasta sukeltajasta joka opetti meille merten salat

Yleensä en ole kovinkaan suuri biografioiden fani, mutta kun kyseessä on punapipoinen sukeltaja, jonka meriseikkailuja pienenä seurasin, nenä television ruudussa kiinni, niin uteliaisuuteni tätä elokuvaa kohtaan heräsi. Ja hyvä niin, koska elokuva on kaunis, karu, koskettava ja hienosti toteutettu.

Elokuva alkaa toisen maailmansodan jälkeen, kun Jacques-Yves Cousteau (tuttavallisemmin JYC) ystävineen harrastaa sukellusta, ja kuvaa näitä retkiä elokuvan muotoon.  Pian näille tutkimus ja sukelluselokuville löytyy rahoittajiakin ja kuuluisalla Calypso aluksellaan JYC miehistöineen kartoittaa ja tutkii maailman meriä, tehden niistä samalla palkittuja elokuvia.  Mutta elokuva on paljon muutakin kuin pelkkää luontodokumenttia. Siinä käsitellään hienosti isän suhdetta kahteen poikaansa, ja varsinkin Philippe Cousteaun (Pierre Niney) ja isänsä vaikeita välejä. Myös päähenkilömme parisuhde vaimoonsa Simoneen (Audrey Tautou) on heikoille vesille miehen syrjähyppyjen takia. Silti Simone kuitenkin pysyy miehensä vierellä, tosin etäisesti, ottaen miehistönjäsenet äidilliseen, mutta tiukkaan otteeseensa. Itse JYCiä esittävä karismaattinen Lambert Wilson, tekee kerrassaan mainion roolin eläytymällä kolmeksikymmeneksi vuodeksi uimaräpylöihin ja sulelluspukuun.

Elokuvassa käsitellään myös totuudenmukaisesti nousua ryysyistä rikkauteen, taas takaisin leipäjonoon ja taas uuteen loistoon. Rahoitusvaikeudet ja uhkaavat konkurssit liian monine projekteineen syövät pääomaa. Ja silti JYC uskoo, että tulevaisuudessa ihminen voi elää veden alla, yhtä hyvin kuin maan päälläkin. Yhtenä suurena tekijänä ovat myös eläimet, niiden kaltoin kohtelu kuvausten aikana sekä meriemme pikkuhiljainen saastuminen. Suurten teemojen elokuva, jossa ei kuitenkaan liiallisesti herisytetä sormea, eikä turhaan alleviivata asioita. Ja lisäksi hyvin mielenkiintoinen biografia miehestä unelmiensa takana.

Elokuvassa on monta kauniisti kuvattua kohtausta, joita jää katsomaan pelkästään niiden kauneuden takia. Eikä pelkästään merenalaisia kohtauksia, vaan esimerkiksi Antarktiselta on saatu huikeita kuvakokonaisuuksia. Elokuva osataan myös lopettaa tyylikkäästi. Ei itse punapipoisen legendan kuolemaan, mutta kuolemaan ylipäätänsä, ja infoon merien kuolemasta.