Song to Song

 Musiikkialan pyörteissä pyöritään ja hyöritään etenemättä mihinkään

Ensinnäkin muistutan itseäni, että en enää koskaan mene katsomaan yhtään Terrence Malickin turhaa ”muka taiteellista” -leffaa. Tämä oli ihan yhtä tyhjänpäiväinen kuin arvostelemani Knight of Cups. Tästä elokuvasta voisin copy-pasteta kritiikin tuosta aiemmin käyttämästäni.

Kaksi miestä, musiikintuottaja Cook (Michael Fassbender) ja musiikkialalle pyrkivä BV (Ryan Gosling) pyörittävät elämässään naisia, mutta pääosissa pyörii mukana myös melkeinpä elokuvan pääkertojana toimiva Faye (Rooney Mara). Suhteita menee sikinsokin ja solmuun ja sitten taas haahuillaan ja pyöritään turhissa kohtauksissa, jotka vain pidentävät elokuvaa ihan turhaan ja puuduttavat katsojan takaliston.

Paljon lähikuvia näyttelijöistä suutelemassa toistensa vatsoja, koskettelemassa kasvoja ja kiehnäämässä ikkunoissa ja verhoissa. Mitään muuta elokuva ei anna.

Taas menee roppakaupalla hyviä näyttelijöitä hukkaan huonossa ja todella tylsässä käsikirjoituksessa. Rooney Mara on vienona, arvoituksellisena ja haavoittuvana erittäin hyvässä vedossa. Goslingin fanit pettyvät totaalisesti odottaessaan jotain La La Land -kakkososaa. Gosling on niin hyvä kuin vähäinen juoni antaa myöten. Natalie Portmankin tekee suht rohkean roolin, mutta lopulta sekin jää vain pelkäksi unessakävelyksi.

Oikeastaan ainoa hyvä puoli elokuvassa on se, että sivurooleissa vilisee paljon todella hyviä näyttelijöitä, ja se, että leffaan on saatu mukaan käväisemään oikeita vanhan ajan rockstaroja. Se tekee elokuvasta mielenkiintoisesti muka-dokumenttimaisen. En vieläkään tiedä, näyttelikö Cate Blanchett itseään näyttelijätär Blancettina, vai oliko hän roolissaan?

Täysin turha elokuva.

Jos tehdään taide-elokuvaa, tehdään se sitten kunnolla, eikä tällaisena puolivillaisena musiikkivideoleikkauksellisena kaksi tuntisena ja mega puuduttavuutena.