Cats

Viiksiä kissamaisesti kiehnäten

En ole koskaan saanut Cats musikaalista kummoisia kiksejä. Tälläkin kertaa jouduin pettymään. En ole koskaan ymmärtänyt, miksi tämä on maailman suosituin musikaali? Ja kenen mielestä? Silti tänään Tampereen teatterin lavalla nähtiin sellainen energialataus, etten ole vuosiiin nähnyt. Odotettu, loppuunmyyty ja mielettömän hieno.

Odotettua tarinaa Catsissa ei ole ja se on iso miinus. Cats perustuu T. S. Eliotin Old Possum’s Book of Practical Cats -nimiseen lastenkirjaan sekä muihin hänen runoihin. Mutta kuka haluaa katsella ihmisyydestä kertovia lastenrunoja kissaelämästä? Näytelmän jokainen kohtaus esittelee kuvaston erilaisia kissoja, joista jokainen kuvastaa erilaista ihmistyyppiä.

Tampereen Teatterin Cats on huimaava! Niin monta näyttelijää, laulajaa ja varsinkin tansijaa lavalla. Huikeaa kerrassaan! Annan arvoa Tampereen Teatterin näyttelijöille, että tuollaista henkeäsalpaavaa ketkutusta, näyttelemistä ja laulantaa jaksatte tehdä tuolla ihan vahvalla energialla!

Peruukit, ja huikeat meikit, lavastus ovat, niin kuin tällaisessa pitääkin upeita. Puvustus on, pikkaisen löysähköä, koska kisimisit eivät ihan tarpeeksi erotu toisistaan. Mutta olihan niitä tiukkoja spandekseja ilo katsella.

Kissaelämä heräsi lavalla täydellisesti niin ohjauksellisesti kuin koreografiallisestikin. Tampereen teatteri luottaa onneksi vahvoihin näyttelijöihinsä, kuten Risto Korhoseen, Elina Rintalaan, Lari Halmeeseen ja Elisa Piispaseen. Itse yllätyin tällä kertaa Helena Rängman taidoista kaikkinensa. Suurin miinus kuitenkin oli, että teatterin huikeinta mieslaulajaa, Martti Mannista ei osattu käyttää oikealla tavalla.

Upea spektaakkeli. Hienosti tuotu lavalle. Näyttävä, mutta juonellisesti tylsä.