Tilhet, pajut ja muut: Kunnes aika mennyt on

Bändi jatkaa hyväksi kokemallaan linjalla, mutta riittääkö se?

Arvioin tämän bändin ensimmäisen levyn viime vuoden maaliskuussa. Nyt voisin tuohon arviooni palata hyvinkin. Silloin toivoin, että yhtye vähän edistyisi musiikillisesti. Valitettavasti näin ei ole tapahtunut. Onko se hyvä vai paha? Vain kuuntelija ja bändin fani voi sen päättää. Itse olen hieman pettynyt.

Suomalainen folkmainen musiikki on sellaisenaan haastava tyylilaji. Se ei ole myyvää, eikä sillä saa tilaa radiosoittoon.
Kaunista ja kivaahan tämä on, mutta hieman sielutonta. Sanoitukset ovat upeita, mutta musiikillisesti on menty vielä ensilevyäkin yksinkertaisempaan suuntaan. Piano ja kitara nousee tällä levyllä upean naisääneen lisäksi pääosaan. Se tekee musiikista kevyttä ja ilmavaa.

Itse olisin halunnut ja toivonut yhtyeelle pientä ravistusta ja röyhkeyttä. Musiikki soljuu kauniisti, mutta edelleenkin tasapaksusti, hieman liian studiomaisen kliinisesti. Valitettavasti en ole bändiä koskaan nähnyt livenä. Haluaisin kyllä. Pelkään tosin, että siinä kävisi niinkuin kovasti pitämälleni, jo kuopatulle Stella-bändille. Liveakti oli kuin levyä olisi kuunnellut livenä. Liian kliinistä ja vailla rosoa ja särmää.
Mutta lupaan mennä katsomaan Tilhet, pajut ja muut keikkaa heti kun mahdollista.

Levyltä löytyy kolme todellista helmeä. Ettet mennytkään alkaa varovaisesti, mutta kasvaa musiikillisesti kauniiksi ja suureksi loppua kohti.
Kaikki liikkuu eteenpäin on mainio renkutus, joka varmasti jää hyväksi korvamadoksi. Älä pelkää enää on sanoituksellisesti huikean hieno. Suorastaan kyyneleet silmiin nostattava.

Pidin yhtyeen ensimmäisestä levystä enemmän. Ei tämä missään nimessä ole huono. Ei todellakaan. Mutta hieman sitä munaa, särmää ja rock kukkoa mukaan, niin sitten ollaan niillä isoilla festarilavoilla valloittamassa tuhatpäinen yleisö.